Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Cocksille uudet fanituotteet nuorten makuun

Riihimäen Cocksin fanituotteiden tämän vuoden ehdoton suosikki tulee olemaan käsipalloilija Teemu Tammisen suunnittelema lippalakki.

? Halusin Cocksille sellaisen lippiksen, jota tykkään itse pitää, ja lähdin heti mukaan, kun seurasta oltiin yhteydessä!, Tamminen avaa suunnittelijan työhön ryhtymisensä taustoja.

Tarjolla on kaksi lippistä, punainen ja musta sekä tietenkin Cocksin tuttu kukko.

Cocksin uudet asennelippikset ja perinteiset fanituotteet saavat rinnalleen myös pelaajakalenterin.

Cocksin uudet asennelippikset ja perinteiset fanituotteet saavat rinnalleen myös pelaajakalenterin.

? Halusin saada logoon hieman lisää asennetta sijoittamalla sen vinoon, Tamminen selventää.

Kauden muita uusia tuotteita ovat T-paita ja kaulaliina sekä vuoden lopussa ilmestyvä pelaajakalenteri.

? Idea kalenterin tekemiseen lähti jo viime vuonna, mutta aikapula esti sen valmistelun. Pelaajat ovat olleet innoissaan ajatuksesta ja siksi lähdimme valmistelemaan sitä, Cocksin toiminnanjohtaja Ringa Ropo kertoo.

? Kun kerroimme keväällä oppilaille ideasta, että pääsisivät työskentelemään Cocksin edustuspelaajien kanssa, ei vapaaehtoisista ollut puutetta. Lähdemme tähän projektiin mielellämme mukaan ja uskon sen olevan antoisa projekti monella tapaa, Hyrian AV-viestinnän kouluttaja Michele Takala toteaa pilke silmäkulmassaan.

Tulevana syksynä Cocksin fanituotteita on myynnissä edustuksen pelien yhteydessä sekä lisäksi saatavissa myös Riihimäen Prisman myymälässä urheilutuoteosastolla. Lisätietoa osoitteesta www.cocks.fi.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.