Alusniemi ja Vastaranta laittoivat Aulangon reittiennätykset uusiksi
Maastopyöräilyn Aulanko MTB:n miesten pitkän matkan voittoon polki heti alkukilometreillä omille teilleen lähtenyt Jukka Vastaranta, toiseksi sijoittui Kusti Kittilä ja kolmanneksi viime vuoden voittaja, isäntäseuran Olli Miettinen.
? Aika tiukka päivä. Kun maastot ovat rankkoja mutta kohtuullisen tasaisia ja alkuun oli nuo mäet, niin alussa joutui lähtemään vähän tyhmän kovaa, että saisi eron muihin ja pystyisi pitämään sen. Kun ei ihan tarkkaan tiennyt, missä muut tulevat niin siinä pysyy sellainen ikävä jännitys päällänsä, kommentoi Aulangolla ensimmäistä kertaa kisannut Vastaranta.
Maaliviivan yli hän pystyi kuitenkin astelemaan rennosti pyörä pään päälle nostettuna. Reittiennätys viime vuodelta rikkoutui noin 13 minuutllla. Toiseksi sijoittunut Kittilä totesi, että Vastaranta oli päästettävä suosiolla karkuun jo alkumatkasta. Kittilä puolestaan jätti kolmanneksi sijoittuneen Miettisen toisen kierroksen niin sanotussa kilometrimäessä.
? Piti yrittää ajaa oman epämukavuusalueen ylälaidassa, ei punaisella, Kittilä sanoi.
Niin Vastarannalle kuin Kittilällekin Aulanko MTB oli osin valmistautumista pian edessä olevalle MTB:n EM-maratonille. Kolmanneksi sijoittunut Olli Miettinen taas on asettanut päätähtäimensä vasta heinäkuulle, muun muassa SM-startteihin.
Miettisen oma aika kotiradalla parani nyt 9 minuuttia viime vuodesta.
? Hyvällä tiellä ollaan. Nyt voi mennä huomattavasti rennommin ja railakkaammin, kun ei tarvitse keskittyä triathloneihin.

Naisten pitkän matkan parhaat, keskellä voittaja Sini Alusniemi, oikealla kisan toinen Sonja Kallio ja vasemmalla kolmas Taija Jäppinen.
Naisten pitkän matkan voittanut Sini Alusniemi osallistui Aulanko MTB:lle ensimmäistä kertaa hänkin.
? Tykkäsin reitistä, nousut sopivat minulle.
Pitkän hiihtotaustan omaavalla Alusniemellä hiihto ja maastopyöräily ovat nykyään tasavahvoja. Viime vuodelta periytyvän naisten reittiennätyksen hän romutti yli tunnilla.
? Seuraava startti on Korso MTB, jos jalka kestää, hän suunnitteli.
Juha Reinikainen
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.