Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

WANAJA FESTIVAL: Sipe Santapukin mielestä bändin on oltava livenä parhaimmillaan

Apulanta esiintyy lauantaina Wanaja Festivalilla toiseksi viimeisenä bändinä. Rumpali Sipe Santapukki (istumassa) pitää Wanajaa mieluisana soittopaikkana. Kuva: Ville Juurikkala.

Kun Apulanta lauantaina kello 21.25 aloittaa Wanaja Festivalin keikkansa, on settilista saatettu päättää bändin kesken vasta puoli tuntia aikaisemmin. Kesken kesän kiivaimman keikkarumbankin bändi haluaa varmistua siitä, että faneille ei ole tarjolla tusinatyötä.

? On vähän tylsää tulostaa printterillä joku setti ja mennä sen mukaan keikalta toiselle. Olemme tunnettuja siitä, että joka keikalla on vähän eri biisilista ja teemme sen vasta tunnin tai puoli tuntia ennen keikkaa. Se on fanienkin kannalta kivaa, Apulannan rumpali Sipe Santapukki sanoo.

Periaate vaatii työmoraalia, eli Apulannan on treenattava 50?60 biisiä keikkakuntoon.

? Meillä on Tonin kanssa molemmilla muutamat suosikit, omani on Ravistettava ennen käyttöä. Mukavaa, että meitsin suosikkibiisi on tänä kesänä löytänyt tiensä settiin joka kerta.

Laajaan lavarepertuaariin bändin ei Santapukin mukaan ole vaikea taipua.

? Olemme aina lähteneet siitä, että levyt on käyntikortti keikoille. Bändin pitää olla livenä parhaimmillaan, itse käsityönä se keikkakokemus ja tunnelma on saatava aikaan.

Omilla keikoillaan Apulanta voi vetää parinkin tunnin setin, mutta festareilla bändi on tarkka siitä, ettei vie muilta aikaa.

? Festareilla soittoajat ovat tarkkoja ja meille on kunnia-asia ettei mennä yli, Sipe Santapukki kertoo.

Sipe kertoo Wanaja Festivalin nostattavan omassa päässä hyviä ja tunteellisiakin mielikuvia.

? Kerran olemme muun muassa soittaneet siellä yhden lapsuudenidolimme Manic Street Preachersin jälkeen. Itselleni Hämeenlinna on vähän kuin toinen lapsuuden kotikaupunki sen takia, että isovanhempani asuvat vieläkin aika lähellä Linnanpuistoa.

Apulantaa ovat pitäneet otsikoissa Tuukka Temosen filmi Teit meistä kauniin, jäähallikeikat ja bändimuseo Apulandia. Bändi haluaa Sipe Santapukin mukaan jakaa neljännesvuosisadan kokemustaan muillekin muun muassa biisileirien avulla mutta samalla jatkaa omaa elämäntapaansa.

Kysymys siitä, mistä bändi repii potkua lähteä keikoille, onkin Sipen mukaan sama kuin kysyisi, mistä revit potkua siihen, että veri kiertää.

? Nää on solutason hommia jo nykyään. Meillä kaikki on lähtenyt harrastuksesta ja tullut työksi ja elämäntavaksi. Tiedän olevani kiitollisessa tilanteessa, kun saa harrastaa työkseen. Tämä on ihan mahtavaa!

Apulanta on tehnyt uransa indie-pohjalta ja oppinut musiikkibisneksen a:sta ö:hön. Sipen mielestä on yhteiskuntavastuullista jakaa uransa alkutaipaleella oleville bändeille tietoa siitä, miten välttää alan pahimmat sudenkuopat joissa Apulanta itse on harhaillut välillä vuosikausia.

? Se on sitä hiljaisen tiedon jakamista ja ilo on ollut huomata, että biisileirille tulee paljon hakemuksia. Leirit tulevat jatkumaan ja on ollut kiva nähdä, miten osa leiriläisistä on päässyt eteenpäin ja saanut buustia uralleen.

Apulanta itse on julkaissut levyn viimeksi vuonna 2015, jolloin ilmestyi bändin 12. studioalbumi Kunnes siitä tuli totta.

? Uusia biisejä on nytkin treenattu, mutta parhaillaan on sen verran kiire rundin kanssa, että kotona ehtii käydä suunnilleen pesemässä vaatteet. Heti kun sopiva hetki tulee, olisi kiva ruveta nauhoittamaan.

Wanajan festareillekin Apulanta tulee tekemään ennen kaikkea oman osansa mahdollisimman hyvin, mutta se ei estä seuraamasta myös muita.

? Kyllä aion lauantaina tulla paikalle muutama tunti ennen omaa keikkaa. Jenni Vartiainen taitaa olla ennen meitä ja hänen keikkansa haluan nähdä. Kiva on nähdä festareilla tuttuja, kun ei niitä muuten näe mutta se oma tunti on silti tärkein.

Wanaja Festival 7.?8.7. Hämeenlinnan Linnanpuistossa.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.