Keskiviikko 07.12.2022
Nimipäivät: Sampsa
Hämeenlinna
Pilvistä
-2°C
Tuuli: 2 m/s N
 

Taidekasarmilla ohjelmaa Pyhäinpäivänä

Kerran vuodessa Pyhäinpäivänä Taidekasarmi avautuu yleisölle ja taas on sen aika. Taiteilijoiden työhuoneet ovat avoinna lauantaina 31.10. kello 11?19 ja kerroksista löytyy muun muassa pop-up -kahviloita, joissa voi seurustella kahvi- tai teekupposen äärellä. Työhuoneiden ovien sulkeutuessa kello 19 Kassun jamit alkavat elokuvateatterissa.

Entinen tyhjilleen jäänyt miehistökasarmirakennus Hämeenlinnan Poltinaholla alkoi 11 vuotta sitten täyttyä taiteilijoista ja nyt talossa työskentelee kuvataiteilijoita, keraamikkoja, teatterialan ammattilaisia ja muusikoita liki 40. Taidekasarmi on hyvä esimerkki kollektiivista, joka on syntynyt taiteilijoiden omasta aktiivisuudesta.

Taidekasarmilla työskentelevät muun muassa kuvataiteilijat Kaarina Helenius, Pirjo Heino, Ismo Hyvärinen, Kati Lehtonen, Mikko Myöhänen, Pirjo Partanen, Katri Stenberg, Anne Tamminen, Hannele Tarna, taiteilija Markku Piri, kuvanveistäjät Olli Larjo, Jari Männistö ja Simo Ripatti, keraamikot Anni Honkajuuri, Piia Lieste, Marja Neuvonen, teatterialan ammattilaiset Juha Mäkipää, Eira Lähteinen, Antti Kemppainen ja Hannu Räisä, musiikin alan ammattilaiset Spide Kuhlström, Antti Polameri ja Timo Seppälä.

Taidekasarmin ryhmähuonelaisia yhdistää VOPin aikuisten taiteen perusopetustausta: Tuula Viuha, Jaana Rantanen, Helena Parviainen Kirsti Makkonen, Riitta Kuisma ja Pirkko Huttunen. Taidekasarmilla toimivia yhteisöjä ovat esimerkiksi Keramiikkarykmentti, Osuuskunta Kide, Hämeenlinnan taiteilijaseura ry, Ars-Häme ry, Tuulimylly-teatteri, Hämeen Kuninkaallinen nukketeatteri ja Hämeenlinnan Kisa ry:n nyrkkeily vanhassa liikuntasalissa.

IMG_7273

Kuvataiteilijayhdistys Ars-Häme ry vuokraa Taidekasarmia kaupungilta ja hoitaa työtilojen vuokraamisen edelleen taiteilijoille. Vuonna 2014 Ars-Häme ry uudisti yhteisiä tiloja pienellä rahalla, mutta suurella määrällä kekseliäisyyttä ja käyttäjälähtöisesti. Kierrätysmateriaaleja käyttämällä ja monipuolista yhteistyötä harjoittamalla tilat kohentuivat. Vanha kalsa elokuvateatteri muuttui rouhean viihtyisäksi esitystilaksi ja kolkosta käytävätilasta loihdittiin puuttunut yhteinen sosiaalitila.

Vuoden aikana vanha elokuvateatteri on saanut uutta elämää muun muassa teatteri Tuulimyllyn toiminnasta näyttelijä Antti Kemppaisen johdolla ja se toimii Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin kotipesänä. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.