Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Pyhäinpäivä kertoo elämän voitosta

Pyhäinpäivänä, lauantaina 5.11. kirkoissa on hartaushetkiä, läheisten haudalla käydään ja kotona sytytetään kynttilä. Myös kirkoissa sytytetään kynttilä vuoden aikana kuolleiden muistoksi.

Jumalanpalvelukset pidetään Hämeenlinnan, Vanajan ja Rengon kirkoissa kello 10. Jumalanpalveluksissa kuullaan seurakunnan kuorojen musiikkia.

Lisäksi järjestetään pyhäinpäivän hartaudet Ahveniston kappelissa kello 15, Vuorentaan kappelissa kello 16 ja Vanajan kirkossa kello 18. Hartauksissa luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen sille hautausmaalle haudattujen kristillisesti siunattujen vainajien nimet, jonka kappelissa tai kirkossa hartaus pidetään. Rengon hautausmaille haudattujen nimet luetaan jumalanpalveluksessa kello 10 Rengon kirkossa.

Vanhalla hautausmaalla Kaurialassa vietetään hartaushetki kello 16. Tilaisuudessa pitää puheen Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kirkkoherra Timo Kalaja ja rukouksen isä Markus Hämeenlinnan ortodoksisesta seurakunnasta. Hämeenlinna-Seuran puheenjohtaja Mikko Hieta kertoo hautausmaan historiasta. Musiikista vastaavat kanttori Heikki Seppänen sekä Jukka Pitkänen, trumpetti ja Minna Pitkänen, saksofoni.

Pyhäinpäivän iltana kello 18 Hämeenlinnan kirkossa esiintyy Suomen arvostettuimpiin gospelartisteihin lukeutuva Jukka Leppilampi. Leppilampi aloitti muusikon uransa jo 1970-luvun alussa legendaarisessa proge-yhtyeessä Tabula Rasa. Tänä vuonna hän on julkaissut levyn Marzi Nyman Trion kanssa.

Jukka Leppilampi. Kuva: Jani Laukkanen

Jukka Leppilampi. Kuva: Jani Laukkanen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.