Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Linnajazzin toteutuminen ensi kesänä epävarmaa

Hämeenlinnan Linnajazzin järjestelyjen taustalla oleva Hämeenlinnan Soitannollinen Kerho pitää Linnajazzin järjestämistä ensi kesänä epävarmana.

– Vuodesta 1991 alkaen järjestetyn kesäisen musiikkifestivaalin jatko näyttää mahdottomalta ellei kaupungin tuki nouse. Vuosien aikana tukisumma on laskenut ja tapahtuman järjestämiskulut vastaavasti nousseet, Kerhon tiedotteessa todetaan.

Edelleen tiedotteessa kerrotaan, että Linnajazzin päätapahtuma on ollut kaikille ilmainen iso puistokonsertti.

– Tapahtuma on näkynyt ja kuulunut myös ympäri kaupunkia torilla ja klubeilla. Kaupungin tuki Linnajazzille oli tänä vuonna 10.000 euroa. Kuitenkin pelkän ilmaisen puistokonsertin tapahtumakulut ovat noin 17.000 euroa. Verrattuna muiden paikkakuntien vastaaviin tapahtumiin kaupungin tuki Linnajazzille on pieni. Esimerkiksi Hämeenlinnaa paljon pienempien Keravan ja Raahen panostus pääosin pääsylipullisiin jazztapahtumiinsa on kaksinkertainen verrattuna Hämeenlinnaan, kritiikki kaupungin suuntaan jatkuu.

Tapahtuman toiminnanjohtajana syksystä 2019 toiminut Antti Mustakallio on saanut painia koronan kanssa, mutta myös konsertteja on onnistuttu järjestämään kahtena kesänä.

– Mukana on ollut aina upea joukko vapaaehtoisia auttamassa. On ollut hienoa nähdä mitä kaikkea ihmiset ovat valmiita tekemään elävän kulttuurin puolesta, Mustakallion todetaan tiedotteessa hehkuttavan.

– Nyt tilanne alkaa vain olemaan taloudellisesti melko mahdoton, Mustakallio jatkaa.

Linnajazzia järjestävä, vuonna 1945 perustettu Hämeenlinnan Soitannollinen Kerho eli HSK on Suomen vanhin rytmimusiikin yhdistys. Yhdistyksen aktiivinen ydinjoukko on hyvin pieni.

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Sami Pekkolan mainitaan seuranneen jo pidempään huolestuneena yleisen kulttuurituen hiipumista Hämeenlinnassa.

Kulttuurikaupungin leima on helppo painaa markkinointimateriaaleihin, mutta todellisuudessa hänen mielestään ollaan kaukana tästä.

– En ihmettele, miksi Sibeliuskin aikanaan jätti Hämeenlinnan, kommentoi Pekkola.

HSK katsoo, että vireää ja ihmisiä Hämeenlinnaan houkuttelevaa kaupunkikulttuuria voidaan
hyvin luoda, mutta se vaatii poliittisia päätöksiä ja merkittävää taloudellista panostusta kaupungin tapahtumabudjettiin.

– Tässä ei ole kyse vain Linnajazzista vaan laajemmin Hämeenlinnasta
tapahtuma- ja kulttuurikaupunkina. Tämä iso yhteinen kysymys kaipaa keskustelua ja ennen kaikkea suotuisia päätöksiä, Pekkola toivoo.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.