Maanantai 08.08.2022
Nimipäivät: Sylvi, Sylvia, Silva
Hämeenlinna
Pilvistä
7°C
Tuuli: 0 m/s E
 

Lammi-viikkoa vietetään vesi- ja luontoteemalla

Lammi-viikkoa vietetään tänä vuonna sunnuntaista sunnuntaihin, eli 22.8.?28.8. Sopivasti Rion olympiakisojen päätyttyä. Tapahtumien aiheissa näkyy Hämeenlinnan kuluvan vuoden teeman mukaisesti vesi- ja luonto.

Leijonien kulttuuripalkinnolla Pellavamarkkinoilla palkittu Lammin soittokunta esiintyy Lammi-viikolla kahdesti, kirjaston runo- ja yhteislauluillassa sekä Tapulisoitossa. Kuva: Susanna Mattila

Leijonien kulttuuripalkinnolla Pellavamarkkinoilla palkittu Lammin soittokunta esiintyy Lammi-viikolla kahdesti, kirjaston runo- ja yhteislauluillassa sekä Tapulisoitossa. Kuva: Susanna Mattila

Viikko alkaa sunnuntain ohjelmallisilla myyjäisillä ja avoimilla ovilla Athos-säätiön luostarikeskuksessa. Maanantaina päästään kuulemaan vesiluontoaiheista luentoa Lammin kirjastolla. Luennoimaan tulee Hämeenlinnan kaupungin ympäristöasiantuntija Heli Jutila.

Luennon jälkeen on mahdollisuus lähteä tutustumaan kasveihin Untulan rannassa. Matkaa tehdään kävellen. Ohjelma jatkuu tiistaina Lammin kirjastossa. Tuolloin vietetään yhteislaulun ja runojen iltaa yhdessä Lammin soittokunnan kanssa.

Lammi-viikon keskiviikkopäivän ilta on kasvamassa varsinaiseksi taiteiden yöksi. Untulassa vietetään maailmanmusiikin iltaa Lammin vastaanottokeskuksen ja Sydänlammin kyläyhdistyksen järjestämässä illassa.

Evon kyläyhdistys laulaa ja laulattaa iloisia iskelmiä Hoivakoti Saarnissa alkuillasta. Evolta ja Untulasta on hyvä kiiruhtaa Turvantalolle, jossa taidenäyttely on viimeistä iltaa auki.

Kuviskoulu järjestää lukukauden avajaisiksi maalaustalkoot, nimittäin kaikille avointa katumaalausta. Nuoret yrittäjät Kalle ja Aliisa avaavat pop up -kahvilan illalla kuudelta ja pianisti Markku Helko on luvannut tulla kahvilan pianistiksi.

Taiteilija Eero Pöyhtäri tulee juttelemaan taiteesta kaikkien kiinnostuneiden kanssa. Lasitöiden taitaja Raija Oksanen on myös paikalla ihanine koruineen ja laukkuineen.

? Kahvilaan pystytetään myös kirpputoripöytä. Kuka tahansa voi pystyttää kirpputoripöydän ulos tai Turvantalon eteiseen. Paikkavaraus kannattaa tehdä esimerkiksi lähettämällä viesti Turvantalon Facebook-sivun kautta. Nettisivuilla on lisää ohjeita, kahvilayrittäjät kertovat.

Taiteellinen yö päättyy Hakkalan koulun pihalla Lammin Eläkkeensaajien ja Vyhtöin-näytelmäryhmän Runollisen Yömyssyyn. Ohjelma alkaa klo 23.

Torstaina partiolaiset, entiset ja tulevat valtaavat Kalevala-puiston. Syyskauden avajaisiin ovat tervetulleita kaikki, joita partio kiinnostaa.

? Partioharrastuksen aloittaminen ei katso ikään, sillä myös aikuisia tarvitaan partiotoiminnassa, muistuttaa Evonkävijöiden lippukunnanjohtaja Marja-Leena Vitie.

Perjantaina Lammin seurakunta järjestää perinteisen Lammi-viikon konsertin. Tällä kertaa esiintyjät ovat omalta paikkakunnalta: vs. kanttori Kimmo Puunenä soittaa urkuja ja pianoa ja Susanna Mattila laulaa muutamia lauluja.

? Konserttiin olemme valinneet elokuisen kuun innoittamina musiikkia, jossa luonto, vesi ja kuutamo ovat jollain tavalla läsnä, kertoo Kimmo Puunenä.

Konsertissa kuullaan muun muassa Cesar Franckin, Pjotr Tshaikovskin, Toivo Kuulan ja Ambroise Thomas?n sävellyksiä.

Lammi-viikon päätösviikonloppuna luvassa on pesispuulaakia, lastenlauantain puuhia uimahallilla, vieraslajitalkoita Untulassa ja lauttaristeily Kuohijärvellä. Lauttaristeilylle otetaan ilmoittautumisia vastaan torstaihin saakka. Risteilyn järjestää Lieson maa- ja kotitalousnaiset.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.