Seurat ottivat Sporttikortin omakseen
HLU:n ja Hämeenlinnan kaupungin Sporttikortti-yhteistyö on kirvoittanut kiittävää lukijapalautetta.
Sporttikortti on otettu käyttöön myös Hämeenlinnassa. Hämeen Liikunnan ja Urheilun jo pitkään Pirkanmaalla tarjoama mahdollisuus on syyslukukauden 2016 alussa ilahduttanut myös hämeenlinnalaisten 1.- ja 2-luokkalaisten vanhempia.
Sporttikortti oikeuttaa lapsen osallistumaan kolme kertaa ilmaiseksi urheiluseurojen toimintaan 15. elokuuta ja 31. lokakuuta välisenä aikana.
Kampanjan tarkoituksena on antaa eka- ja tokaluokkalaisille mahdollisuus kokeilla monipuolisesti erilaisia lajeja ja löytää kiinnostava liikuntaharrastus.
Urheiluseurat voivat mukaan lähtemällä osallistua tärkeään liikuntakasvatustyöhön ja saada uusia harrastajia seuraan.
Mukaan on Hämeenlinnan kaupungin ohella lähtenyt monia suurempia ja pienempiä hämeenlinnalaisseuroja, Lasten liikunnan tuki ja Hämeenlinnan Liikuntahallit.
Tarjontaan voi tutustua jatkuvasti päivittyvästä Sporttikalenterista HLU:n nettisivujen kautta.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.