Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Kotiseutuiltamien perinne jatkuu Kalvolassa

Kutilan työväentalolla Kalvolassa järjestetään Kotiseutuiltamat kalvolalaiseen malliin lauantaina 26. syyskuuta. Iltamat esittelevät Kalvolan pitäjää, sen osaajia ja taitajia eri ohjelmanumeroin. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.

Ovet avautuvat yleisölle kello 18.30 tervetulokahvien kera ja iltamien ohjelmallinen osuus alkaa kello 19. Ohjelma sisältää muun muassa puhetta ja historiaa sekä tanssia ja lausuntaa. Hämeenlinnan kaupungin tervehdyksen tilaisuuteen tuo kaupunginjohtaja Timo Kenakkala. Lisäksi iltamissa luovutetaan iltamaviestikapula seuraavien iltamien järjestelyjä varten.

Iltamien väliajalla järjestetään arpajaiset ja väliajan jälkeen luvassa on perinteiset tanssit. Musiikista vastaa Jussi Nappari orkestereineen. Kotiseutuiltamien järjestäjinä toimivat Kalvola-Seura ja Linnaseudun Kylistä pitäjiin ?hanke.

Iltamat ovat jatkoa marraskuussa 2008 Hämeenlinnan Palokunnantalolla alkaneelle perinteelle. Sittemmin iltamat ovat kiertäneet pitäjissä, vuonna 2010 Hauholla, 2011 Tuuloksessa, 2012 Lammilla ja 2013 Rengossa. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.