Tiistai 06.12.2022
Nimipäivät: Niilo, Niko, Niki, Niklas, Nikolai
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
-2°C
Tuuli: 3 m/s S
 

Iso orkesteri tunnelmoi Turvantalolla

Turvantalon konserttisarja jatkuu ensi sunnuntaina ison orkesterin konsertilla. Hämeenlinnan isoista orkestereista toinen, Vanaja Big Band tulee esiintymään vuoden tauon jälkeen Lammille. Edellisen kerran orkesteria on kuultu Turvalla keväällä 2013 ja syksyllä 2014.

? Monipuolinen konserttiohjelma koostuu niin ikivihreistä swingeistä kuin taidolla sovitetuista kotimaisista kappaleista. Joukossa on muutamia vuoden vaihteessa julkistettuja oman maakunnan tekijöiden biisejä, luonnehtii konserttia tenorisaksofonisti Kyösti Vehmas.

Bändi on hionut taitojaan muun muassa soittoleirillä helmikuun puolella Tapio Maunuvaaran taitavassa ohjauksessa. Konsertissa esiintyvät laulusolisteina Noora Herranen, Johanna Lukkanen ja Anne Tamminen. Vierailevana kapellimestarina on Jukka Pitkänen. Sunnuntainen konsertti alkaa kello 16. Ovella myytävien lippujen hinta on 15 euroa ja hintaan sisältyy väliaikatarjoilua.

Vanaja Big Band esiintyy vuoden tauon jälkeen Lammilla Turvantalolla ensi sunnuntaina.

Vanaja Big Band esiintyy vuoden tauon jälkeen Lammilla Turvantalolla ensi sunnuntaina.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.