Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

HAMKin muotoiluosaaminen näkyvästi esillä

Hämeen ammattikorkeakoulu on näyttävästi esillä 18.-20.11. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettävillä Suomen Kädentaidot -messuilla.

Suvi-Tuulia Lepolan SINNEN-mallisto, kuvaaja Atso Arat.

Suvi-Tuulia Lepolan SINNEN-mallisto, kuvaaja Atso Arat.

HAMKin opiskelijoiden muotoiluosaamiseen pääsee tutustumaan messuosastolla sekä esiintymislavalla. Lisäksi tapahtumassa palkitaan Taito-Finlandia 2016 -voittaja ja finalistien joukossa on kaksi HAMKin alumnia.

Vaatetus- ja jalkinemuotoilua neljättä vuotta opiskelevien tulevien ammattilaisten suunnittelemia kenkiä, vaatteita ja asusteita pääsee ihastelemaan Suomen Kädentaidot -messujen E-hallissa, aivan ohjelmalavan ja kuohuviinibaarin välittömässä läheisyydessä.

? Mallistot ovat syntyneet jokaisen tekijän oman suunnittelijaidentiteetin kannattelemina: jollekin se on oman visuaalisen maailman ilmaisemista, toiselle materiaalitutkimusta ja eri työstötekniikoita. Kolmas kokee asiakkaan tarpeet kaikkein tärkeimmäksi drivereikseen, kertoo muotoilun lehtori Tarja Saari.

Miisa Palvasen Kuurankukka-mallisto, kuvaaja Atso Arat / Studio C3, HAMK.

Miisa Palvasen Kuurankukka-mallisto, kuvaaja Atso Arat / Studio C3, HAMK.

Neljä nuorta suunnittelijaa pääsee osaston lisäksi myös ohjelmalavalle esille. Messujen juontaja, muotitoimittaja Sami Sykkö haastattelee lavalla suunnittelijoita heidän näkemyksistään.

Opiskelijat ovat esillä E-hallin ohjelmalavalla perjantaina 18.11. kello 15.45, jolloin haastateltavina ovat opiskelijat Eeva Supponen ja Amanda Takala sekä juryn jäsen Birgit Pyykkö / Birgit Pyykkö design.

Lauantaina 19.11. kello 13.15 haastatteluvuorossa ovat opiskelijat Elina Sekki ja Kati Jussila sekä juryn jäsen Emilia Kiialainen / MUKA VA.

Messuille esille pääsevät opiskelijoiden näytöstuotteet ovat nähneet päivänvalonsa keväällä 2016 järjestetyssä W16 Kajo -muotinäytöksessä. Näytöksen perusteella alan ammattilaisista koostuva tuomaristo valitsi parhaat tuotteet messuille näytille.

Taito-Finlandia on vuosittain jaettava käsi- ja taideteollisuusalan tunnustuspalkinto. Tänä vuonna voittajan finalistien joukosta valitsee vaatesuunnittelija Katri Niskanen. Taito-Finlandia 2016 -palkinto jaetaan heti Suomen Kädentaidot -messujen avajaisten yhteydessä 18.11. klo 11.30 alkaen.

Mukana finalistien joukossa on tänä vuonna jalkinesuunnittelija Terhi Pölkki, joka on valmistunut HAMKista jalkinemuotoilijaksi. Toisena finalistina on lastenvaate- ja lifestyleyritys Papu Design Oy, jonka perustaja ja pääsuunnittelija Anna Kurkela on myös HAMKin muotoilun alumni. Finalisteja on yhteensä neljä.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.