Maanantai 08.08.2022
Nimipäivät: Sylvi, Sylvia, Silva
Hämeenlinna
Pilvistä
7°C
Tuuli: 0 m/s E
 

Guns N´Rosesilta odotettavissa kunnon setti suosikkeja

Kiertueen nimi, Not In This Lifetime, perustuu laulaja Axl Rosen (vas.) muutama vuosi sitten heittämään tyrmäävään kommenttiin bändin mahdollisesta uudelleenkasaamisesta. Axl Rose ja kitaristi Slash nähdään Hämeenlinnan Kantolassa huomenna. Kuvat (c) Live Nation Finland.

Portit Guns N´Rosesin konserttiin Hämeenlinnan Kantolassa avautuvat vähän alle vuorokauden päästä. Tiedottaja Maritta Kettunen Live Nation Finlandilta lupaa, että huomenna kello 15 kaikki on valmista.

? Lava on valmistunut jopa vähän etuajassa ja muuten aluetta rakennetaan kovaa vauhtia. Guns N´Rosesin oma tuotanto aloittaa työt konserttipuistossa huomenissa, eli tekemistä toki vielä riittää.

Alue on muuttunut viime vuodesta, mutta ensin siihen tärkeimpään. Gunnareiden Not In This Lifetime -kiertuetta on hehkutettu klassikkokoonpanon paluuna ja viime vuonna käynnistyneen kiertueen keikat ovat saaneet ylistäviä arvioita.

? Bändi on soittanut pitkiä keikkoja, jopa kolmisen tuntia monissa paikoissa ja odotettavissa on, että tutut hitit kuullaan myös Hämeenlinnassa, Maritta Kettunen sanoo.

Eilisen Tukholman keikan biisilista oli vaatimattomasti 30 kappaleen mittainen ja viisi biisiä sisältäneen encoren päätti Paradise City. Hämeenlinnassa voidaan myös jännittää sitä, hyppääkö illan avaava Michael Monroe lavalle jossain vaiheessa myös Gunnareiden kanssa, onhan Guns N´Roses maininnut Hanoi Rocksin tärkeäksi innoittajakseen.

Basisti Duff McKagan kuuluu Guns N´Rosesin alkuperäisjäseniin.

Kantolan konserttipuistossa muutosta viime vuoteen nähden on, että pääportin lisäksi puistoon pääsee nyt myös kakkosportista. Kakkosportti on Kettusen mukaan avattu lähinnä parkkialueilta tulevia silmällä pitäen.

Puistossa viime vuonna käytössä ollutta etummaista anniskelualuetta ei tänä vuonna rakenneta, vaan anniskelualue tulee vain takaosaan, jossa konserttivierailla on käytössään ensimmäistä kertaa myös takarinnettä.

? Aluekarttoihin kannattaa tutustua ennakolta gnrfinland.fi:ssä, neuvoo Maritta Kettunen.

? Ruokatarjonnassa pyritään monipuolisuuteen, eli myynnissä on lihaa, kalaa ja kasvista, teemaksi voisi nostaa katuruokakulttuurin. Ruokapisteitä löytyy myös anniskelualueelta, hän jatkaa.

Kantolaan on Kettusen mukaan tulossa väkeä paitsi muualta, ilahduttavan paljon myös lähialueilta.

? Tuntuu, että Kantolan tapahtumista on tullut must-homma myös paikallisille.

Vaikka pysäköintialueita on edellisvuosista lisätty, lähialueilta saapuvia suositellaan jättämään autonsa kotiin ja saapumaan Kantolaan pyörällä tai kävellen.

? Varaa aikaa ja tule jo iltapäivästä viihtymään Kantolaan. Portin lähistöltä löytyy myös pyöräparkki, opastaa Maritta Kettunen.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.