Maanantai 06.05.2024
Nimipäivät: Ylermi

Tuuli:
 

Esittävää taidetta Hämeenlinnan yössä

Lady Misty May eli Susanna Immonen esiintyi ensimmäistä kertaa maaliskuussa 2015 Tampereella ravintola Teerenpelissä. Innostus oli niin vahva, että samana vuonna hän järjesti ensimmäisen Burleski-illan Hämeenlinnassa. Kuva: Reska.fi arkisto.

Burleski ja sen ohessa moni muukin esittävän taiteen laji on juurruttanut itsensä Hämeenlinnan yöelämään. Ravintola Le Blasonissa burleskitapahtumia tuottaa yhden naisen yritys Misty Events Oy.

Burleskin juuret ovat 1800-luvun Ranskassa ja suurempaan kansainväliseen suosioon se nousi vuonna 2010 samannimisen elokuvan myötä. Vaikka elokuvasta on vuosia, burleski pitää pintansa niin tapahtumissa kuin harrastajapiireissä. Oletettavasti se on juurtunut osaksi kulttuuria sen voimaannuttavan sekä vakavatkin asiat humoristisesti esille nostavan taustaideansa takia.

Misty Events Oy:n taustalla toimii burleskin ammattilainen, hattulalainen Susanna Immonen. Hänen tuottamansa Misty Night, ShowDinner burleski-illat ovat olleet kiinteä osa Hämeenlinnan kulttuuritarjontaa jo vuodesta 2015. Täydelliseksi tapahtumapaikaksi on keskittynyt ranskalaistyylinen ravintola Le Blason.

Tunnelmallinen tapahtuma tarjoaa monipuolisesti esittävää taidetta aikuiseen makuun. Immonen palkkaa esityksiinsä ammattilaisia sekä Suomesta että kansainvälisestikin. Burleskin lisäksi lavalla on nähty boylesqueta, dragia, tulitaidetta, sirkustaidetta, nukketaidetta, balettia, nykytanssia, twerkkiä, tuolitanssia, heels tanssia, country duo, jazzia ja shibaria.

Taustalla tapahtumiin on ollut halu tuottaa esittävän taiteen tapahtumia ja esimerkiksi korjata virheellistä käsitystä burleskista. Burleski on pieniä, usein humoristisia, tarinoita aikuisille. Vuorovaikutus yleisön kanssa on ensiarvoista.

Immosen oma hahmo Lady Misty May on tunnettu monissa julkisissa sekä yksityistilaisuuksissa. Hänen erityisosaamisensa keskittyy tuolitanssiin.

– Olen tarinankertoja ja numeroni ovat väritettyjä kertomuksia oman elämäni kommelluksista, pilke silmäkulmassa.

Immosen yksi keskeinen ajatus on tehdä reilulla hengellä tapahtumatuotantoa, jossa esiintyjät tekevät työsopimukset, saavat korvauksen työstään ja esitysten aikana rauhallisen taukotilan, missä on tarjolla ruokaa, kahvia ja teetä. Tapahtumissa on myös aina ammattivalokuvaaja ja kuvat ovat esiintyjillä ilmaiseksi käytettävissä omaan markkinointiin.

Yritys taitaakin olla harvinaisuus alalla Suomessa. Tarkoitus on jatkuvasti uudistaa tuotantoa ja etsiä uusia ammattilaisia. Tärkeää on hyvä yhteistyö eri toimijoiden kanssa ja luoda lämminhenkisiä sekä rentoja tapahtumia niin esiintyjille kuin yleisöllekin.

– Myyn asiakkaille tunnelmaa, laadukasta kulttuuria, irtiottoa arjesta. Tuon tapahtumiin niin nimekkäitä kuin vähemmän tunnettuja suomalaisia ja ulkomaisia esiintyjiä sukupuoleen,
ikään, ulkonäköön katsomatta. Tapahtumat edustavat omia arvojani.

Misty Night, ShowDinner burleski-illat tarjoavat Immosen lisäksi monelle töitä ja toimeentuloa.

Immonen on opettanut jo pitkään burleskin viikkotunteja ja tällä hetkellä opetus tapahtuu Hämeenlinnan Tanssi- ja Liikuntakeskus ky:n tiloissa. Hän kiertää myös ympäri Suomea opettamassa burleskin ja tuolitanssin yksityistunteja sekä työpajoja tilauksesta.

Oppilaiden palautteet kielivät rautaisen alan ammattilaisen lämminhenkisistä tunneista, joissa jokainen otetaan yksilöinä huomioon. Ilmapiiri koetaan rennoksi ja kannustavaksi. Koreografiat on suunniteltu kaikkia huomioiden. Immonen on tuottanut välillä tapahtumia, joissa oppilaatkin on voineet osallistua ja harjoitella yleisölle esiintymistä sekä kokea onnistumisen tunteita lavallakin.

– Burleski harrastuksena lisää hyvää olon tunnetta, uskallusta, itsensä ylittämistä, uusien asioiden oppimista, irtiottoa arjesta, kohottaa itsetuntoa, kehittää rytmitajua, kasvattaa rohkeutta, luo yhteisöllisyyttä ja ihania kohtaamisia, jopa uusia ystäviä.

1 kommentti

  1. Yleisössä usein ollut:

    Naapurikunnasta usein saavun katsomaan näitä burleski-iltoja. Suosittelen lämpimästi. Lavalla on ollut toki heikompaakin esiintyjää, mutta eihän kaikki kaikista tykkää. Kokonaisuus on aina ollut viihdyttävä.

     

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.