Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

BLOOD BROTHERS: Yli 20.000 kuuli Iron Maidenin kiitokset Kantolassa

Tätä odotettiin. Iron Maidenin 25. keikka Suomessa toi yhtyeen vihdoin Hämeenlinnaan.

Tätä odotettiin. Iron Maidenin 25. keikka Suomessa toi yhtyeen vihdoin Hämeenlinnaan.

Kantolan tapahtumapuistossa keskiviikkona esiintynyt Iron Maiden esitti odotetun setin, mutta odotettua suuremmalle yleisölle: etukäteisarvio 20.000 katsojasta ylittyi 3.000:lla.

Petri Hälvä (vas.) oli menossa Iron Maidenin keikalle 20. kertaa.

Petri Hälvä (vas.) oli menossa Iron Maidenin keikalle 20. kertaa.

? Lipunmyynti kiihtyi entisestään muutamat viime päivät ennen keikkaa ja Kantolan tapahtumapuistoon innostui saapumaan tänään 23 .000 Maiden-fania, huikea päivä, kiteyttää Promotion Manager Maritta Kettunen Live Nation Finlandilta.

Keikkapäivälle ei olisi voinut toivoa ainakaan parempaa ilmaa. Auringonpaiste sai väen juhlatuulelle jo keskustassa. Torilla sijainneeseen tauluun kävi nimensä kirjoittamassa myös Petri Hälvä, joka kavereineen oli menossa jo 20. Iron Maidenin keikalle.

Siirtyminen Kantolaan oli viime vuotista AC/DC-keikkaa mukavampaa, kun Kantolantie vihdoin oli saatu hyvään kävelykuntoon. Noin puolta pienempi väkimäärä näkyi paitsi välietappien vähäisempänä vierasmääränä, myös tunnelmassa, joka nyt vaikutti olevan rennompi.

Raven Age avasi pelin Iron Maidenin konsertissa Kantolan Tapahtumapuistossa Hämeenlinnassa Book of Souls -maailmankiertueella. Kuva: Live Nation Finland / Lasse Arkela

Raven Age avasi pelin Iron Maidenin konsertissa Kantolan Tapahtumapuistossa Hämeenlinnassa Book of Souls -maailmankiertueella. Kuva: Live Nation Finland / Lasse Arkela

Iron Maidenia lämmittäneet The Raven Age, Stratovarius, Amon Amarth ja Sabaton nostattivat vuorollaan yleisön testosteronitasoa musiikillaan ja spiikeillään. Tunnelma rakentui vahvasti kohti pääesiintyjää varsinkin sen jälkeen, kun Sabaton nostatti tunnelmia kappaleellaan Soldier of 3 Armies joka kertoo suomalaisesta sotilaslegenda Lauri Törnistä.

Muistatteko Lauri Allan Törniä, kysyi Sabaton ja kuka ei muistanut, sai siitä muistutuksen kappaleen Soldier of 3 Armies muodossa.

Muistatteko Lauri Allan Törniä, kysyi Sabaton ja kuka ei muistanut, sai siitä muistutuksen kappaleen Soldier of 3 Armies muodossa. Kuva: Live Nation Finland / Lasse Arkela

IM set list 29.6.2016Iron Maidenin esitys oli maailmanluokan show, joka koostui ennakoidusti tusinasta tutusta tai uudemmasta Maiden-juoksutuksesta sekä kolmesta encore-biisistä. Kolmantena soinut Children of The Damned sai yleisöstä uneliammatkin hereille ja myös Death or Glory kuului varsinaisen setin helmiin.

Encore-osuus, eli The Number of The Beast, Blood Brothers ja Wasted Years jäävät varmasti yleisön mieliin.

Bruce Dickinson kehui ennen Blood Brothersia, että Suomi oli aikanaan ensimmäisiä maita, joissa Iron Maidenin musiikki todella kolahti kansaan. Edelleen häneltä riitti kiitosta niitä monia suomalaisfaneja kohtaan, jotka nykyään kiertävät bändin mukana maasta toiseen ja keikalta toiselle.

Juha Reinikainen

Iron Maidenin keikalle pääsyä odotettiin aurinkoisissa tunnelmissa myös Kantolassa. Kuva: Live Nation Finland / Lasse Arkela

Iron Maidenin keikalle pääsyä odotettiin aurinkoisissa tunnelmissa myös Kantolassa. Kuva: Live Nation Finland / Lasse Arkela

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.