Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Syöksynsuun leirikeskuksen vanhaa päärakennusta esitetään purettavaksi

Leirikeskuksen vanhaa osaa esitetään purettavaksi.

Hämeenlinnan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle Syöksynsuun leirikeskuksen vanhan osan purkamista ja uuden majoitus- ja ruokalarakennuksen rakentamista. Neuvosto kokoontui eilen.

Vuonna 1975 valmistuneen päärakennuksen vanhassa osassa tehtiin kuntotutkimuksia tammi-helmikuussa 2023. Tutkimuksissa ilmeni, että vanhassa osassa on laaja-alaisia rakennevaurioita. Päärakennuksen vanha osa on ollut suljettuna helmikuusta alkaen.

– Uudisrakennus tulee kustannuksiltaan edullisemmaksi ja samalla saamme varmasti terveen ja turvallisen rakennuksen tuleviksi vuosikymmeniksi, kertoo projektipäällikkö Hannu Fagerlund Hämeenlinnan seurakuntayhtymästä.

Leirikeskuksen päärakennuksen laajennusosa on edelleen käyttökunnossa, joten uutta leirikeskusrakennusta suunnitellaan liitettäväksi laajennusosaan vanhan purettavan rakennuksen tilalle. Uuden leirikeskusrakennuksen on tarkoitus toimia 50 henkilön majoitus-, koulutus- ja ruokailurakennuksena.

Seurakuntayhtymän kiinteistöstrategian mukaan Syöksynsuun ja Kaunisnimen leirikeskuksia tulee kehittää ja Loimalahden leirikeskuksesta tulevaisuudessa luopua. Syöksynsuu sijaitsee Iso-Munakas -järven rannalla valtatien 10 tuntumassa. Naapurijärvi on Alajärvi, jonka rannalla puolestaan sijaitsee Loimalahden leirikeskus. Kaunisniemi kuuluu entisen Lammin kunnan alueisiin ja sijaitsee Pääjärven rannalla.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.