Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Stage ideoiden sparrauspaikaksi

Hämeenlinnan ydinkeskustaan Hallituskadulle avautui tiistaina Stage, eli nuorille tai muutoin alkaville yrittäjille ja yrityksen perustamista harkitseville tarkoitettu kohtaamispaikka. Vapaamuotoiseksi tarkoitettu ja rennosti sisustettu tila voi palvella esimerkiksi verkostoitumisen ja yhteisen ideoinnin ja ideoiden sparrauksen paikkana, tai jopa satunnaisena asiakastapaamisten pitopaikkana yrittäjille, joilla vielä ei ole mahdollisuutta vuokrata omaa toimistoa.

? Idea lähti Yrittäjyystiistai-ryhmästä, jonka kanssa aiemmin kokoonnuimme Innoparkin Konseptorilla. Kun Konseptori loppui, aloin selvittää uusia mahdollisuuksia, taustoittaa Stagen takana kenties vahvimmin operoiva yrittäjä Juha Ketola.

Juha Ketola ja Juha Haukka tarttuivat toimeen ja valmista tuli yhteiseksi hyväksi.

Juha Ketola ja Juha Haukka tarttuivat toimeen ja valmista tuli yhteiseksi hyväksi.

Uusi yrittäjä ei Ketolan luonnehdinnan mukaan tarvitse kuin lämpöä, sähköä ja lukollisen kaapin.

? Soitin Hämeen Yrittäjien Juha Haukalle ja kyselin, saisikohan jostain vanhoja kalusteita. Juha sanoikin, että heillä on vajaakäytöllä oleva tila, Ketola jatkaa.

? Olisinkohan vuorokaudessa tehnyt päätöksen, Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka naurahtaa.

Juha Ketola sanoo, että tilaa on puuhattu tarkoituksella kaikkien julkisten hankkeiden ulkopuolella.

? Jos tämä olisi jossain hankkeessa, kaikki päätöksenteko menisi johonkin komiteoihin eikä mitään voisi tehdä, hän perustelee.

Ketola silti korostaa, että liikkeellä ei olla ketään vastaan ? asiat vain sujuivat näin. Kesäkuumalla soiteltiin ensimmäisen kerran, pian jo oltiin raivaus- ja sisustustalkoissa. Tilan avajaisia vietettiin sattuvasti Hämeen PK-Yrittäjäbarometrin julkistuksen yhteydessä. Juha Haukka sanoi, että Stagen luonnetta ja tavoitetta on mahdoton tarkasti määritellä, eikä se olisi järkevääkään.

? Jos jossain asiassa määritellään halutut tulokset etukäteen liian tarkasti, saadaan usein sitä mitä halutaan. Meillä ei ole aavistustakaan, mitä tästä tulee, ehkä saamme jotain mitä emme osaa edes toivoa, Haukka totesi.

Konseptorista Stage poikkeaa siinäkin suhteessa, että Innoparkiin pääsi vain virka-aikana. Nyt käyttäjillä on omat avaimet Stagelle.

Juha Ketola, Tude Lehtonen ja Turo Nylund lukeutuvat ensimmäisiin Stagen käyttäjiin ja taustavoimiin.

Juha Ketola, Tude Lehtonen ja Turo Nylund lukeutuvat ensimmäisiin Stagen käyttäjiin ja taustavoimiin.

? Eihän työaikana yleensä pysty ideoimaan vapaasti uutta, vaan vasta sen jälkeen, Juha Ketola tiivistää.

? Stage-nimi kuvaa paikkaa, jossa ihmiset esiintyvät, luovuuden kehto vähän samaan tyyliin kuin musapiireissä. Luovuus tulee siitä, että kukaan ei määrittele ulkopuolelta mistä on kyse, täydentää peli- ja ohjelmistoalan yrittäjä Tude Lehtonen.

? Vastaavia mestoja on ollut jo kauan Helsingissä, Tampereella ja Turussa ja moni on harmitellut, että Hämeenlinnassa tällaista yhteistä tilaa ei ole ollut. On hienoa, että Hämeenlinna on nyt mukana tällaisessa kehityksessä, Lehtonen jatkaa.

Juha Haukka kaavailee, että tilaa voi tavalla tai toisella hyödyntää myös ammattikorkeakouluopiskelijoiden harjoittelujaksojen yhteydessä.

? Meitäkin tämä kiinnostaa siksi, että tässä ei ole yhtään julkista tukieuroa takana, Haukka sanoo.

Hänkin korostaa, että julkisrahoitteisuuden puuttuminen ei ole vastalause mitään kohtaan, vaan hankerahojen vähentyminen on suunta johon kaikkien pitäisi joka tapauksessa totutella.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.