Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Poliisi kohtasi puukkovarkaan ja liikennetehtäviä

Poliisi selvitteli vuorokauden aikana useita liikenteeseen liittyviä tehtäviä Hämeessä. Kuva: Poliisi.

Poliisipartio sai keskiviikkoiltana tiedon, että keski-ikäinen mies oli aikaisemmin päivällä anastanut puukon sekatavarakaupasta Hämeenlinnan Hämeensaaressa. Partio tapasi kyseisen miehen kauppakeskuksen vessatilasta ja hänellä oli hallussaan anastettu puukko.

Kiinniotettu mies uhkaili suusanallisesti satuttavansa poliisia. Putkatiloissa mies sylkäisi konstaapelia ja vartijaa. Miehen epäillään syyllistyneen virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.

Hämeen poliisilaitoksen rauhallisen vuorokauden tehtävät olivat muutoin hyvin liikennepainotteisia kuten kaksi liikenneonnettomuutta, joissa oli osallisina kevyttä liikennettä; Hartolassa auto törmäsi polkupyöräilijään ja Lahdessa sähköpotkulautailija sekä lakaisukone osuivat toisiinsa.

Nelikymppinen mies kuljetti henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena keskiviikkona aamupäivällä Riihimäen Peltosaaressa. Kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen.

Autoon määrätyssä paikanetsinnässä autosta löytyi vähäinen määrä huumausaineita. Auton kyydissä ollut kolmekymppinen mies kertoi huumeiden olevan hänen, joten poliisi epäilee matkustajan syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen.

Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän keskiviikkoaamuna Lahden Launeelle. Ilmoituksen mukaan sähköpotkulautailija ja lakaisukone olivat törmänneet Launeenkadulla. Poliisipartio sai tapahtumapaikalla selville, että sähköpotkulautailija oli ollut ylittämässä Launeenkatua suojatietä käyttämällä, kun lakaisukone oli törmännyt lautailijaan.

Lautailija ei ollut kaatunut törmäyksessä, mutta hän loukkaantui. Sähköpotkulautailija vietiin ensihoidon sairaalaan tarkastuksiin. Lakaisukoneen kuljettaja ei ollut huomannut törmäystä ja hän ei ollut pysähtynyt tapahtumapaikalle. Kuljettaja tavoitettiin myöhemmin. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Kuusikymppisen naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Lahden Niemen kaupunginosassa keskiviikkoiltana. Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan päihtynyt nainen oli siirtänyt autoaan pysäköintipaikalla edestakaisin ajaen lopulta sähkötolpan nurin.

Poliisipartio tavoitti kuljettajan rappukäytävästä ja partio puhallutti hänet seulonta-alkometrillä. Tulos oli 0,70 mg/l. Kuljettaja vietiin verikokeisiin veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi ajohetkellä.

Poliisipartio kirjoitti parikymppiselle miehelle sakkovaatimuksen rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta Heinolassa keskiviikkona iltapäivällä. Partio pysäytti ajokiellossa olevan miehen henkilöauton tarkastusta varten.

Mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen, joten hänet vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen. Kokeen tulos oli 0,37 mg/l.

Hätäkeskus antoi poliisipartiolle tehtävän keskiviikkona iltapäivällä Hartolan kirkonkylälle. Ilmoituksen mukaan henkilöauto ja polkupyöräilijä olivat kolaroineet. Poliisipartio sai selville, että vanhempi mies oli ajanut henkilöautolla Eteläisen Teollisuustien suunnasta tarkoituksenaan ajaa Opintien yli suoraan Kuukerintielle.

Hän ei ollut havainnut ajoissa oikealta Opintietä lähestyvää polkupyöräilijää, joten hän törmäsi kuljettamallaan autolla polkupyörään. Pyöräilijä kaatui törmäyksen voimasta katuun. Pyöräilijä loukkaantui törmäyksessä ja hänet vietiin sairaalaan tarkastuksiin. Henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.