Sunnuntai 14.08.2022
Nimipäivät: Onerva, Kanerva
Hämeenlinna
Selkeää
24°C
Tuuli: 3 m/s E
 

Peltiä ryttyyn Hämeenlinnan liikenteessä

Liikenteen valvontaa suorittava poliisipartio pysäytti torstaina puolenpäivän aikaan Valtatiellä 12 Hämeenlinnassa henkilöauton.

Kuljettajana toimineella 40-vuotiaalla miehellä ei ollut auton kuljettamiseen oikeuttavaa ajo-oikeutta. Miehelle suoritettu puhalluskoe näytti nollaa, mutta huumausainepikatesti osoittautui positiiviseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisipartio pysäytti torstaina iltapäivällä Hämeenlinnan Vuorentakana keski-ikäisen miehen kuljettaman traktorin. Mies puhalsi poliisin alkometriin 0.75 mg/l lukemat. Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty mies otettiin kiinni ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Hämeenlinnan keskustan kohdalla olevan moottoritien liittymässä tapahtui torstai-iltana suistumisonnettomuus, jossa moottoritielle liittymässä olevan auton kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan.

Auton kuljettaja törmäsi kiihdytyskaistalla kaiteeseen, minkä jälkeen auto suistui moottoritien keskialueelle törmäten vielä uudelleen kaiteeseen. Auton kuljettajana toiminut keski-ikäinen mies toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi. Tapahtunutta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Aleksin Kiven kadulla tapahtui liikenneonnettomuus, jossa henkilöauton kuljettaja oli väistänyt kärkikolmion takaa tulleen henkilöauton kuljettajaa törmäten liikenteenjakajaan ja liikennemerkkiin.

Auto ja sen perässä ollut perävaunu vaurioitui törmäyksessä, mutta onnettomuudesta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.