Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

LähiTapiola Loimi-Hämeeltä merkittävä lahjoitus Hope ry:lle

Kuvaannollinen lahjashekki kädessään LähiTapiola Loimi-Hämeen toimitusjohtaja Lauri Riekkola ja Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

LähiTapiola Loimi-Hämeen toimitusjohtaja Lauri Riekkola luovutti tiistaina 30.000 euron shekin Hope ? Yhdessä ja Yhteisesti ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostilalle. Elämänturvayhtiöksi profiloitunut LähiTapiola Loimi-Häme lahjoittaa vuosittain edellisen tilikauden voittovaroistaan osan yhtenä isona lahjoituksena.

? Teimme Facebookissa kyselyn mahdollisista lahjoituskohteista, joista hallintoneuvostomme ja hallituksemme valikoi Hopen, Riekkola kertoi.

? Haluamme olla tukemassa paikallista hyvinvointia. Elämänturvayhtiönä meille on tärkeää, että voimme auttaa toiminta-alueellamme vähävaraisia ja kriisin kokeneita perheitä sekä tarjota lapsille ja nuorille harrastustukea sekä vapaa-ajan elämyksiä, hän jatkaa.

Eveliina Hostila edustaa järjestöä, joka pyrkii luomaan lapsille Suomessa tasa-arvoisemmat mahdollisuudet hyvään arkeen.

? Perheen rahatilanne on yksi yleisimmistä syistä siihen, että lapsi on maksullisen harrastustoiminnan ulkopuolella. Liian moni lapsi ja nuori joutuu myös samasta syystä lopettamaan rakkaan harrastuksensa. Tämä lahjoitus on huikea, tämän ansiosta noin sata lasta tai vähän ylikin saa jatkaa harrastustaan tai aloittaa uuden, iloitsee Hostila.

Hope ry on toiminut kymmenen vuotta, ja toiminta Hämeenlinnan seudun lisäksi on laajentunut osiin Turkua ja Tamperetta. Kahdeksan vuotta yhdistyksen toiminnanjohtajana toiminut Hostila sanoo, että vuodet eivät ole kyynistäneet häntä, kiitos yhteiskunnassa yhä hengissä olevan auttamisenhalun.

? Toimintamme kasvu on hälytysmerkki jostain, mutta ihmisten auttamisenhalu on kiitettävää. Joku aina auttaa hädän hetkellä, hän kertoo.

LähiTapiola Loimi-Häme puolestaan täyttää tulevana kesänä peräti 150 vuotta.

? Aika kunnioitettavaa, että vielä löytyy näin pitkän historian omaavia yhtiöitä, joiden toimiala on alusta asti pysynyt samana, sanoo toimitusjohtajana 15 vuoden ajan työskennellyt Lauri Riekkola.

Riekkola kertoo, että LähiTapiola Loimi-Hämeen suunnitelmiin kuuluu tehdä joka kuukausi juhlavuoteen liittyviä tekoja ja edelleen kysellä myös asiakkaiden mielipiteitä esimerkiksi lahjoituskohteista.

? 150 vuotta on pitkä taival ja toimimme pääasiassa samalla toimialueella kuin perustamisen aikaankin. Olemme menneet koko ajan tietyllä tavalla eteenpäin ja nytkin olemme pienellä kasvun tiellä.

Juha Reinikainen

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.