Lauantai 20.04.2024
Nimipäivät: Lauha, Nella

Tuuli:
 

Weimarin paviljonki avataan lauantaina

Gropius-Zimmer-Pavillon. Kuva: Miika Kangasniemi.

Hämeenlinnan ystävyyskaupunki Weimarin paviljonkia on pystytetty Hämeenlinnassa Hämeensaaren Kesäkadulle (Uimarintie 2) tällä viikolla.

Weimarin kaupungilla on käytössään Gropius-Zimmer-Pavillon -paviljonki, joka on kiertänyt Weimarin ystävyyskaupunkeja vuodesta 2019.

Paviljongin avajaiset ovat lauantaina kesäkuun 10. päivänä kello 13 Kesäkadulla Hämeensaaressa.

Avajaisissa kuullaan puheet kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviaiselta, Weimarin pormestari Peter Kleinelta, Julia Heinemannilta ja muilta Weimarin kaupungin edustajilta.

Paviljonki on Weimarin Bauhaus-yliopiston taideprojekti ja se edustaa Bauhausin yliopiston perustajan Walter Gropiuksen vuonna 1923 suunnittelemaa johtajan huonetta.

Ajatuksena on, että paviljonki tarjoaa paikan keskustelulle, tapaamiselle ja on tuomassa johtajuutta lähemmäs kansaa.

Paviljonki on Hämeenlinnassa elokuun alkuun saakka ja se kaikkien vapaassa käytössä esimerkiksi performansseja varten.

Hämeenlinnalla on 11 virallista ystävyyskaupunkia, joista saksalainen Weimarin kaupunki on ollut ystävyyskaupunkina vuodesta 1961.

Weimar sijaitsee Thüringenin osavaltiossa. Kaupungin väkiluku on noin 62.000.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.