Kaupunki peruskorjaa kaksi leikkipaikkaa
Hämeenlinnan kaupunki peruskorjaa tänä kesänä Isolukkarin leikkipaikan Lammilla ja Mäyränpuiston leikkipaikan Puistonmäessä. Korjaukset toteutetaan heinä- ja elokuun aikana.
Peruskorjausten yhteydessä leikkipaikkoja pyritään kehittämään vastaamaan paremmin käyttäjien tarpeita ja toiveita.
Siksi suunnittelua varten leikkipaikkojen läheisiltä päiväkodeilta ja kouluilta kysyttiin halukkuutta osallistaa lapsia suunnitteluun.
Mäyränpuiston leikkipaikan suunnitteluun saatiinkin suunnitteluapua Ojoisten Lastentalossa toimivalta, Seminaarin koulun 1 E – luokalta.
Lammin Isolukkarin leikkipaikka peruskorjataan pääasiassa alle kouluikäisille lapsille suunnatuksi lähileikkipaikaksi ja Mäyränpuiston leikkipaikka kaikenikäisille lapsille sopivaksi alueleikkipaikaksi.
Hämeenlinnan kaupungin puistoalueilla on yhteensä peräti 105 yleistä leikkipaikkaa.
Leikkipäivä.fi -sivustolla todetaan, että Suomessa on ollut leikkikentiksi pyhitettyjä paikkoja jo reilusti yli sadan vuoden ajan, mutta varsinaisen leikkikenttien murroksen voi ajoittaa 1920 – 30-luvuille, jolloin niitä alettiin rakentaa tasaisemmin eri puolille Suomea. Ensimmäiset leikkikentät tosin olivat melko karuja verrattuna nykypäivän leikkipuistoihin, usein niissä oli vain hiekkalaatikko ja muutama keinu, mutta tilaa senkin edestä pallopeleille ja muille leikeille.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.