Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Vanaja Shop on uusi kulttuurin verkkokauppa

Hämeenlinnan kaupunginmuseon amanuenssi Antti Krapu esittelee Vanaja Shopin toimintaa. Kuva: Lotta Heikkinen

Hämeenlinnan kaupunginmuseon amanuenssi Antti Krapu esittelee Vanaja Shopin toimintaa. Kuva: Lotta Heikkinen

Hämeenlinnalaiset kulttuuritoimijat ovat avanneet yhteisen verkkokaupan. VanajaShop.fi myy aluksi Sibelius Centerin, Hämeenlinnan Taidemuseon, Hämeenlinnan kaupunginmuseon, Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan ja Hämeenlinna-Seura ry:n tuotteita. Myöhemmin mukaan voi liittyä muitakin kulttuuritoimijoita.

Osa tuotteista on myynnissä myös toimijoiden omissa myymälöissä, esimerkiksi museokaupoissa, mutta verkkokaupan tarjonnassa on myös harvinaisempia tai harvoin kysyttyjä tuotteita, joita myymälöissä on ollut vaikea pitää esillä.

Verkkokaupan tarkoituksena on edistää Hämeenlinnan näkyvyyttä elävänä kulttuurikaupunkina. Yhteinen kauppapaikka myös helpottaa hämeenlinnalaisten tai Hämeenlinnaa koskettavien kulttuurituotteiden löytämistä.

Kaupasta löytää muun muassa taidekirjoja, paikallishistoriaa, musiikkia, seurakunnan reformaation merkkivuoden tuotteita sekä monenlaisia Sibeliukseen liittyviä tuotteita. Ostokset voi tilata postin kautta kotiin tai tilauksen voi käydä noutamassa Sibelius Centerin myymälästä.

? Verkkokauppa on myös tärkeä muistuttaja siitä, minkälaisia kulttuurilaitoksia Hämeenlinnassa toimii. Ehkä joku verkkokauppaa selaava kiinnostuu myös poikkeamaan museoissa ja museokaupoissa, toivoo viestintäpäällikkö Mikko Hieta (Hämeenlinna-Vanajan seurakunta ja Hämeenlinna-Seura ry). (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.