Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

TAVASTIA: Oppilaitokselle kestävän kehityksen sertifikaatti

OKKA-säätiön suunnittelupäällikkö Erkka Laininen ja johtaja Tuulikki Similä luovuttivat sertifikaatin Tavastian rehtori Heini Kujalalle ja ympäristöryhmän puheenjohtaja Merja Kytöaholle.

Ammattiopisto Tavastialle luovutettiin tänään Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen (OKKA) säätiön myöntämä Kestävän kehityksen sertifikaatti.

? Onnea sertifikaatista ja rohkeudesta lähteä hakemaan sitä kerralla koko oppilaitokselle. Se on iso haaste, mutta sopii edelläkävijäoppilaitokselle, onnitteli OKKA-säätiön johtaja Tuulikki Similä.

Similä kehui puheenvuorossaan opettajien ja muun henkilökunnan sitoutuneisuutta kestävän kehityksen arvojen edistämiseen. Asenteen lisäksi myös käytännön toiminta on kohdallaan, siitä esimerkkinä Tuulikki Similä kiitteli muun muassa aurinkovoimalainvestointia.

? Auditoinnissa välittyi koko oppilaitoksen sitoutuminen kestävän kehityksen työhön, hän kiteytti.

Tavastian rehtori Heini Kujala sanoi, että arkisten asioiden näkyväksi tekeminen on tärkeää myös kestävän kehityksen edistämisessä.

Tavastian rehtori Heini Kujala totesi, että hänen mieltään lämmitti auditoijien havainto siitä, että kestävä kehitys näkyy myös käytännön opetustyössä. Erittäin tärkeänä Kujala pitää sitäkin, että kestävän kehityksen työtä tehdään myös oppilaitoksen kumppanien kanssa.

? Sertifikaatti on tärkeä välietappi ja kehittämistä on jo jatkettu palautteen pohjalta, hän sanoi.

Heini Kujala totesi oppineensa tämän vuoden aikana, kuinka tärkeää on arkisten asioiden ja käytäntöjen näkyväksi tekeminen, koska tällöin käytäntöjä voidaan myös muuttaa. Tämä oli hänen mukaansa myös osa auditointiin valmistautumista.

Tavastia on Kujalan mukaan myös uusinut arvojaan tänä vuonna. Yksi arvoista on vastuullisuus.

? Se on vastuuta myös yhteiskunnasta ja kestävästä kehityksestä.

KESTÄVÄN KEHITYKSEN SERTIFIOINTI

  • Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi on Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiön ylläpitämä järjestelmä, joka tarjoaa arviointityökaluja, materiaaleja, neuvontaa ja koulutusta koulujen ja oppilaitosten kestävän kehityksen työn tueksi.
  • Kestävän kehityksen sertifiointi tarjoaa mahdollisuuden ulkoisen tunnuksen eli sertifikaatin hakemiseen. Sertifiointi perustuu oppilaitosten kestävän kehityksen kriteereihin, joissa tarkastellaan kestävän kehityksen sisältymistä oppilaitoksen johtamiseen, opetukseen ja toimintakulttuuriin.
  • Sertifikaatin hakeminen edellyttää oppilaitoksen itsearviointia sekä ulkoista auditointia oppilaitoksessa, joiden avulla todennetaan kriteerien täyttyminen. Sertifikaatin myöntää OKKA-säätiö. Itsearvioinnit ja auditoinnit Ammattiopisto Tavastiassa tehtiin kevään 2017 aikana.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.