Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Street foodia tarjolla torilla elokuun puolivälissä

Street Food Fiesta -kiertue järjestetään elo-syyskuussa. Hämeenlinnan kauppatorilla tapahtumaa vietetään 12.?16.8. Tapahtuma kutsuu kaikenikäiset kokoontumaan hyvän ruoan äärelle poikkeuksellisen alkuvuoden jälkeen.

Tapahtumassa noudatetaan ohjeita turvallisesta asioinnista. Sekä myyjien että asiakkaiden terveys on järjestäjälle tärkeää.

Tapahtumassa pääsee tutustumaan monenlaisiin herkkuihin. Mukana kiertueella ovat kestosuosikit, kuten kreikkalaiset gyrokset ja Twirlyn rullajäätelöt. Myös viime kesältä tuttu La Garçonne -koju tekee paluun. Kojusta saa tuoretta kahvia, perinteisiä ranskalaisia täytettyjä patonkeja sekä panineja.

Lisäksi tapahtumassa voi nautiskella esimerkiksi amerikkalaistyylisillä hampurilaisilla sekä iki-ihanilla churroilla. Italialaisia makuja löytyy squizza-kojulta, josta voi ostaa neliönmallisia, roomalaistyylisiä pizzoja.

Koronavirustilanne saattaa järjestäjien mukaan vaikuttaa kansainvälisten kojujen määrään ja valikoimaan paikkakuntakohtaisesti.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.