Maanantai 26.09.2022
Nimipäivät: Kuisma
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
11°C
Tuuli: 3 m/s ESE
 

Save our Suisto tulee ensi viikon perjantaina

Meillä on mahdollisuus kokea live-musiikki uniikissa intiimissä tilassa, jonka veroista ei muualta Suomesta löydy. Yritetään yhdessä pitää paikka pystyssä.

Jonna Tervomaa saapuu Suistolle valloittamaan uusia kuulijoita, uskollisia fanejaan unohtamatta.

Suistoklubin ensi viikolla riittää tapahtumia, kun lavalla nähdään niin Jonna Tervomaa, Save our Suisto -tuki-ilta kuin Huorakin.

Jonna Tervomaan levynjulkaisukiertue poikkeaa Suistolle torstaina 9.11. Tervomaan Ääni-albumi ilmestyi 1. syyskuuta. Tervomaa on tehnyt seitsemännelle albumilleen ensimmäistä kertaa sanoitusten lisäksi myös sävellykset itse. Musiikki soi nyt vapaampana ja omaperäisempänä kuin koskaan.

Ääni on saanut ylistäviä arviota niin musiikkimedioissa kuin maakuntalehdissäkin. Syyskuinen, yhden albumin avainkappaleen mukaan nimetty Disco Melancholia -kiertue vei Tervomaan uuden bändin (Mikko Mäkelä, Tuomo Prättälä, Juho Viljanen, Markus Nordenstreng) uusiin tiloihin ja maisemiin ja jo näillä ensimmäisillä keikoilla tunnelma oli intensiivisen ainutlaatuinen.

Illan avaa The Posies -legenda Ken Stringfellow (US).

Perjantai-ilta on pyhitetty Suiston tukemiselle. Suiston lavalle kasattu backline on käytössä kenelle vain, joka haluaa esiintyä Suiston hyväksi. Lisäksi Dj soittaa hyvät musiikit.

Suisto on vuoden 2009 alussa perustettu musiikin ja kulttuurin olohuone lämpimässä Verkatehtaan sydämessä, Hämeenlinnassa.

“Suisto tarjoaa kävijöilleen rikkkaita kulttuurisisältöjä. Meillä vierailee vuosittain niin Suomen suurimpia artisteja, tulevaisuuden isoja nimiä kuin myös pienempiä paikallisia ja UG-bändejä. Meillä on yksi Suomen parhaista äänentoistoista, vaikka olemmekin alle 200:n asiakaspaikan pieni klubi. Meillä on mahdollisuus kokea live-musiikki uniikissa intiimissä tilassa, jonka veroista ei muualta Suomesta löydy. Yritetään yhdessä pitää paikka pystyssä”. Näin vetoavat Suiston taustavoimat.

Viimeksi lähes täydelle tuvalle vetänyt Huora palaa Suistolle lauantaina 11.11. Huora ei niiaile, kumartele, kaunistele, kysele lupia, anele hyväksyntää tai laskelmoi mitään. Yhtyeen vilpitön aitous kuuluu ja näkyy. Huora kulkee nyt ja aina omaa polkuaan, virnistää leveästi, näyttää sentteriä ja huutaa: “Vedetään ny saatana!

Huoralta pohjia tulee vonkaamaan 22Shots, neljästä hämeenlinnalaisesta koostuva räimeryhmä, joka sekoittaa rokkiinsa sopivasti tuskaa ja nautintoa. Volat täysille ja shottilasit tyhjäks on bändin asenne alusta loppuun. Äänekkään ja hikisen keikan jälkeen mesta on varmasti lämmin – myös marraskuisella pakkasella.

Huora esiintyy Suistolla lauantaina 11.11.

  • To 9.11. Jonna Tervomaa + Ken Stringfellow (USA) Showtime 21:00 & 22:00
  • Pe 10.11. S.O.S – Save our Suisto 18:00?03:00
  • La 11.11. Huora, 22shots Showtime 22:00 & 23:00

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.