Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

RAFLAT: Up nosti ikärajaa ja toi alakertaan dj Jyskyn

Ravintola UP päivitti taas konseptiaan. Alakerran musiikkina luukutetaan nyt 1980- ja -90 -luvun ?junttidisco? -tyylisiä iskelmähittejä. Yläkerrassa klubitetaan.

– Aluksi vitsinä heittämämme tyyli ja paikan luonnehdinta tuntuvat purevan, kun saimme musapuolelle puikkoihin kaikkien tunteman dj Jyskyn, saattavat Markus Uusitalo ja Markus Hakala todeta nyt, kun uutta konseptia on katseltu tovin.

Meininki äityy välillä sellaiseksi, että perjantai- ja lauantai-iltoina voisi luulla olevansa laskettelukeskuksen after ski´ssä.

– Jos nyt vähän roiskuu, niin kyllä se kestetään.

Markus Hakala (vas.) ja Markus Uusitalo tyypittivät yläkerran vippinurkkauksen, jossa skumppaa kuluu

Markus Hakala (vas.) ja Markus Uusitalo tyypittivät yläkerran vippinurkkauksen, jossa skumppaa kuluu.

Kerrosten välistä kulkua myös helpotettiin.

Yläkerran klubille pääsee nyt kätevästi paraatiportaiden lisäksi alakerran baarista. Kiertely maailmasta toiseen kun nyt vaan on aika kivaa pitkän illan aikana.

Yläkertaa on kokeiltu muutaman kerran myös live-stagena.

– Uniikki veti hyvin porukkaa. Räppi-tyyliset kokoonpanot mahtuvat teknisestikin hyvin ylös, joten jatkoa seuraa.

Ikärajan nostaminen takaisin 20:een oli asiakaspalautteen ansiota.

– Tuo ikäluokka 20-30 on meidän segmenttimme. Alakerrassa näyttävät nyt kyllä viihtyvän vanhemmatkin. Alle kaksikymppisillä on omat mestansa.

Pikkujouluporukat ovat puolestaan löytäneet hyvin yläkerran saunatilat sen jälkeen, kun niiden varaus siirtyi saunaonline-palveluun.

(Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.