Lauantai 03.12.2022
Nimipäivät: Meri, Vellamo
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
-5°C
Tuuli: 3 m/s NE
 

Piparkakkutalo: Muutosta pintaväriin, yksityiskohdat säilyvät

Karoliina Mäki-Kuutti tietää, että Piparkakkutalo on monelle kaupunkilaiselle tärkeä.

Karoliina Mäki-Kuutti tietää, että Piparkakkutalo on monelle kaupunkilaiselle tärkeä.

Ravintoloiden saamissa asiakaspalautteissa arvioidaan yleensä ruokaa ja palvelua. Piparkakkutaloa emännöivän Tawastia Groupin toimitusjohtaja Karoliina Mäki-Kuutti tietää, että myös ruokailuympäristöä osataan arvostaa.

? Useimmat tulevat tänne tietysti ruokailun takia, mutta lisäksi miljöö koetaan palkitsevaksi, hän kertoo.

Parhaillaan Piparkakkutalon julkisivua remontoidaan. Käynnissä oleva kunnostus on jatkoa viime vuonna tehdylle kattoremontille. Historiallisessa miljöössä toimimiseen kuuluu siis myös paljon sellaista työtä, mitä moni muu ravintoloitsija ei välttämättä kohtaa.

Mäki-Kuutti ei silti vaihtaisi paikkaa.

? Kunnostukset ovat iso urakka, mutta näillä pärjätään nyt pitkään. Tämä talo on monelle kaupunkilaiselle tärkeä ja kiinnostus historiaan ja tarinoihin on meille ehdottomasti vain plussaa, hän sanoo.

Kunnostuksen tavoitteena on paitsi tekninen huolto, myös edustavuus.

? Haluamme, että rakennus on kaunis. Yksityiskohdat säilyvät entisellään, vain pintaväri muuttuu ja joitain rikkoutuneita paanuja sekä rappauspintaa uusitaan. Konservaattori on tutkinut värejä ja tutkimuksen tuloksena ulkoseinästä on löytynyt useita värikerroksia.

? Museoviraston kanssa olemme tutkineet ja yhdessä päättäneet puuosan värin, josta tulee maitokahvin ruskea. Kiviosan sävy päätetään vielä Museoviraston kanssa.

Eikä tässä vielä kaikki. Piparkakkutaloon toteutetaan myös ulkovalaistus, jonka suunnittelija on sama kuin kirkon ja Skogsterin valaistuksessa.

? Suomessa on niin pitkään pimeää aikaa, että valaistuksella rakennukselle pystyy luomaan hienoa tunnelmaa.

Karoliina Mäki-Kuutti uskoo vahvasti, että Hämeenlinnan keskustan elävänä pitäminen pitkällä tähtäimellä onnistuu. Pysäköintiratkaisu on hänen mielestään tärkeä osa, mutta silti vain osa kokonaisuutta.

? Niin moni ihminen tuntuu nyt ottaneen asian omakseen, että varmasti paljon tapahtuu. Itse haluaisin, että keskusta ei ole vain ostospaikka vaan myös oleskelupaikka. Kävelypainotteisuuden lisääminen on osa sitä ja jalkaisin liikkuminen keskustoissa on nykyaikaa. Mutta yhtä lailla on tärkeää myös se, että keskusta on helposti saavutettavissa autolla.

Hänen mukaansa oikea tie kokonaisuuden kehittämiseksi on myös iloita muiden onnistumisista.

? Esimerkiksi tapahtumapuiston kautta on tullut positiivinen noste. Ainakin näin keskustayrittäjän näkökulmasta kaikki mikä nostaa kaupungin näkyvyyttä, on hyväksi.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.