Torstai 18.04.2024
Nimipäivät: Valto, Valdemar

Tuuli:
 

Triathlon: TCC:llä koossa viisi SM-mitalia

Triathlon tekee Hämeenlinnan seudulla taas tulemistaan yhä vahvemmin myös tulosrintamalla. Tawast Cycling Club sai lauantaina Kuopiossa perusmatkalta kaksi uutta SM-mitalistia sprintteri Olli Miettisen ja täyden matkan taivaltajien Katja Koivulahden sekä Risto Koukkulan menestysten jatkoksi.

Pauliina Koistinen voitti sarjansa perusmatkan SM-triathlonissa. Kuva: Juha Reinikainen

Pauliina Koistinen voitti sarjansa perusmatkan SM-triathlonissa. Kuva: Juha Reinikainen

Hämeenlinnalainen 30-vuotias Pauliina Koistinen otti Kuopiossa SM-kultaa sarjassa N30?34 ajalla 2.39.33. Kyseessä oli Koistisen kaikkiaan kolmas triathlonkilpailu. Hän oli oman sarjansa johdossa uintiosuudesta lähtien ja voitti lopulta noin minuutin turvin.

? Uinti oli positiivinen yllätys, pyöräily ja juoksu sujuivat odotetulla tavalla. Sijoituksesta minulla ei ollut tietoa missään vaiheessa, tein vain omaa suoritustani, hän kertoo.

Osaan triathlonin eri lajeista Koistinen on tehnyt tuttavuutta vasta varsin lyhyen aikaa.

? Teininä olen uinut kilpaa ja juoksua olen treenaillut nyt kolme, neljä vuotta. Pyöräily taas on minulle ihan uusi tuttavuus, vasta tänä keväänä ostin kilpapyörän.

Naisten 35?39-vuotiaiden sarjassa TCC:n Jenni Mattila kohensi sijoitustaan Joroisten SM-puolimatkalta yhdellä ja otti pronssisen mitalin. Aika 2.31.30 kertoo sarjan kovasta tasosta. Juoksussa Mattila oli ikäluokkasarjojen naisten nopein, vaikka passaili vauhtiaan ensi viikonvaihteen Tahkon täysmatkaa silmällä pitäen.

? Sain hyvin väliaikoja koko kisan ajan ja ero pronssisijaan kaventui jo pyöräilyn lopussa. Juoksussa nousin kolmoseksi heti alkumatkalla ja kun totesin, että erot ovat selviä, säästelin tarkoituksella jalkoja.

Mattila kehui kisan maisemia ja tunnelmaa.

? Uinti oli tänään suhteellisen hyvä, pyöräilyyn olen lajeista tyytyväisin. Rata oli mutkikas ja kapea ja sisälsi paljon mäkiä joten se oli vähän kuin ralliautoilua, hän luonnehtii.

Tahkolle Mattila starttaa paitsi kokeilemaan rajojaan täysmatkalla, myös puolustamaan Finntriathlonin kaikki sarjat käsittävää Kerää koko sarja ?kilpailun kolmatta tilaa.

Tawast Cycling Club on hattulalainen pyöräilyn ja triathlonin erikoisseura, jolla on vähän alle 130 jäsentä. Triathlonmitalinsa lisäksi Olli Miettinen voitti aiemmin kaudella maastopyöräilyn XCE:n Suomen mestaruuden. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.