Lauantai 13.07.2024
Nimipäivät: Joel, Ilari, Lari

Tuuli:
 

Näyttelijä Inka Kallén vierailee Linja-autoasemalla

Näyttelijä Inka Kallén vierailee ensi sunnuntaina Linja-autoasemalla Kino Tavastin isännöimässä Hämeenlinnan kaupungin luovassa kulttuuritilassa. Kallén on tullut suomalaisille tutuksi Kotikadun Mirja Mäkimaana ja Aku Louhimiehen Odotus-elokuvan päähenkilönä, papin rouva Ellinä. Hän on myös käsikirjoittanut Odotuksen yhdessä Aku Louhimiehen kanssa.

Vierailulla Inka Kallén kertoo omasta urastaan näyttelijänä ja käsikirjoittajana sekä nostaa esiin itselleen tärkeitä teemoja rohkeudesta, rehellisyydestä, piilotetuista toiveista ja itsensä kuuntelemisesta. Illan aikana katsotaan myös Odotus-elokuva, joka on kuvattu Seilin saaren silmää hivelevissä maisemissa. Tapahtuma alkaa kello 18.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.