Koulutietä turvattiin Myllymäessä ja Tuomelassa syyslukukauden alkaessa

Veli-Pekka Laitinen oli huomioliivi päällä kiinnittämässä autoilijoiden ja muiden tielläliikkujien huomiota Hämeenlinnan Myllymäen koulun kupeessa Ahokadun ja Myllymäenkadun risteyksessä.
LähiTapiola Loimi-Häme turvasi koulutietä Myllymäen ja Tuomelan koulujen lähistöllä tänään. Kuudennen kerran järjestetty tempaus näytti markkinointi- ja viestintäpäällikkö Ulla Teittisen mukaan taas sen, että lapselle paras esimerkki turvalliseen liikennekäyttäymiseen on aikuinen.
? Aikuisten kannattaa tutkailla omaa liikennekäyttäytymistään ja tsempata esimerkkinä jälkikasvulle, Tuomelan koulun tienoilla päivystänyt Teittinen kiteyttää.
Myllymäen koulun nurkalla huomioliivissä päivystänyt Veli-Pekka Laitinen kertoi, että kaikki sujui hyvin ja hymy tuli huulille niin itselle kuin koululaisten saattajillekin.
? Muutama vanhempi siinä kiittelikin ja arvostivat kovasti. Ahokadun risteys oli aika vilkas, mutta autoilijat olivat kyllä erittäin varovaisia, hän toteaa.
Autoilijoiden käyttäytymistä koulujen alkamisaamuna kiittelee myös Johanna Pellikka, joka päivysti Turuntien puolella Myllymäen koulua liikennevaloissa.
? Koulukkaat olivat iloisella mielellä aloittamassa koulunsa, lähes puolella oli mukana vanhempi tai vanhemmat saattamassa lastansa kouluun. Autoilijat huomioivat minusta hyvin suojatiellä liikkujat, mitään vaaratilanteita ei syntynyt, kertoo Pellikka.
Juha Reinikainen
1 kommentti
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.
ihana, että on tuollaisia ihmisiä kuin laitisen veli-pekka, jotka nykypäivänä hyvän jääkiekkouran jälkeenkin jaksavat välittää muista ihmisistä – ennen kaikkea lapsista.