Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Korttelinväli Palokunnankatua tukkoon reilun viikon ajaksi

Palokunnankadun ja Sibeliuksenkadun risteysalue avataan liikenteelle ja väliaikaiset liikennejärjestelyt puretaan Hallituskadun ja Sibeliuksenkadun osalta perjantaina 15.9., kun viimeistelytyöt katuosuudella on saatu päätökseen.

Palokunnankadun ja Linnankadun risteysalueen viimeistelytyöt puolestaan aloitetaan maanantaina 18.9. ja työ on valmis seuraavan viikon keskiviikkona 27.9. Työn aikana Palokunnankadun ja Linnankadun risteysalue rajataan työmaa-alueeksi ja suljetaan liikenteeltä.

Palokunnankatu Linnankadun ja Rauhankadun väliltä suljetaan myös ajoneuvoliikenteeltä, ainoastaan tonteille ajo on sallittu. Kevyelle liikenteelle järjestetään väliaikainen reitti työmaan ohi.

Palokunnankadun ja Linnankadun risteyksen ollessa pois käytöstä paikallisliikenne kulkee reittiä Wetterhoffinkatu?Paasikiventie?Rauhankatu?Palokunnankatu. Työ ei aiheuta pysäkkimuutoksia paikallis- tai tilausajoliikenteen väliaikaisiin pysäkkeihin. Risteys avataan liikenteelle keskiviikkona 27.9.

Sekä ajorata että kevyen liikenteen väylä Palokunnankadulla ovat käytössä taas syyskuun loppuun mennessä. Työmaan jälkeisistä liikennejärjestelyistä sekä muutoksista joukkoliikenteen reitteihin ja pysäkkeihin tiedotetaan hyvissä ajoin etukäteen.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.