Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Kevätaurinko tuo näkyviin myös uutta

Noin 571.000 noppakivellä päällystetty tori tarjoaa fyysisen toiminta-alustan myös usealle kahvilalle ja aamukahvittelijalle. Kuvat: Juha Reinikainen.

Hämeensaari ei rakennu odotetusti, katupölyn poisto tökkii, Reska on rappiolla, ravintoloitsijat teroittavat sotakirveitään. Kyllähän ristiriidoilla saadaan jännitettä perusuutisointiin, mutta kenen mielestä Hämeenlinnasta löytyy kevätauringon lämmittäessä myös jotain hyvää, voi lukea tämän jutun.

Satunnaista keskustaan eksyjää tervehtivät ensinnäkin torin useat kahvilat jotka lämpimänä aamuna ovat houkutelleet istuimilleen hämeenlinnalaisittain jo pienen väenpaljouden. Jos kävelee kävelykadun toiseen päähän, näkee myös melko hyvin harjatun ja päällystetyn bulevardin Goodmanilta torin suuntaan.

Keväinen näkymä, jossa keskustan ilmettä elävöittävät niin puut kuin puurakentaminen. Linnan mainospylväs näkyy hallitsevana Goodmanille asti. Positiivisimmankin on myönnettävä, että Linnan kortteli kaipaa lisää eloa mutta kun kauppa on julkisilla päätöksillä keskitetty Goodmaniin, työsarkaa riittää.

Vanhaa tuttua Hämeenlinnaa parhaimmillaan on Reskan torin puoleisesta päästä löytyvä Hotelli Emilia. Juuri peruskorjattu hotelli on valmiina vastaanottamaan kesäkävijät.

Hotelli Emilia on huippukunnossa vuonna 2022 alkaneen peruskorjauksen jäljiltä.

Hämeensaareen ei tullut jättimäistä kiekko- ja tapahtuma-areenaa eikä toistaiseksi pitkään suunniteltua uudisasumistakaan. Uimahalli sen sijaan sijaitsee mitä kauneimmassa järvimaisemassa ja on peruskorjattu runsaat viisi vuotta sitten.

Uimahallin ympäristöstä löytyy hiekkaranta, urheilumahdollisuuksia, juuri uusittu matkaparkki ja kesäisin taas erilaisia tapahtumia. Hämeensaaresta voi ennustaa kesäksi 2023 yhtä kaupunkilaisten suosikkiolohuonetta.

Järvenrantaa mukaileva kävelyreitti, Hämeensaaren hiekkaranta ja monet ulkoliikuntamahdollisuudet aivan keskustan naapurissa ovat onnistunutta kaupunkisuunnittelua. Näihin maisemiin kelpaa kyllä aikanaan rakentaa asuntojakin.

Sen verran on tämänkin jutun kirjoittajalla jo kaupunkimediahistoriaa, että muistikuvat paitsi moottoritiestä ilman katetta, myös Goodmanin avajaisista ovat elävät. Hämeensaaresta ei täydy kävellä pitkään, kun jo näkee, miten Hämeenlinnan historiallisimman hampurilaispaikan ja kauppakeskuksen sekä keskuksen kupeen kerrostalojen silhuetit muodostavat hämäläisen maakuntakeskuksen kenties citymäisimmän näkymän.

Mäkkäri autokaistoineen on monen sukupolven kaupunkihistoriaa. Taustalla näkyvä Goodman avattiin vuonna 2014.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.