Maanantai 17.06.2024
Nimipäivät: Urho

Tuuli:
 

Juuria ja uusia alkuja Katri Stenbergin näyttelyssä

Juuria ja uusia alkuja I, 2023 Öljyväri kankaalle, 100×140 cm.

Taidehalli Hämeessä avautuu helmikuun 4. päivänä Katri Stenbergin näyttely Juuria ja uusia alkuja.

– Erilaiset rihmastot, oksistot ja verkostot ovat kiinnostaneet minua jo pitkään. Juuri-maalaukset saivat alkunsa vuonna 2020, kun suunnittelin teoksia Ars-Hämeen RÖNSY-kesänäyttelyyn. Siellä olivat esillä ensimmäiset aiheeseen liittyvät teokset, Stenberg kertoo.

Juurien kanssa työskentely on hänen mukaansa ollut hyvin konkreettista sormet mullassa olemista.

– Maata kaivaessa, kukkaruukkuun multaa vaihtaessa, katse tarkkailee erilaisia muotoja ja verkostoja. Eri kasvien juuret kietoutuvat toisiinsa. Vahvimmat juuret menevät vaikka sipulin tai mukulan läpi, päästäkseen minne haluavat. Ohuet juuret sitovat yhdessä suuriakin kiviä toisiinsa.

– Juurien kautta olen pohtinut paljon juuria ja yhteyksiä yleisesti. Juuret ovat välttämättömät ja tukevat kasvua. Joskus juuret täytyy jakaa, ja lähteä omaan alkuun uudella kasvualustalla. Ehkä ikääni liittyen olen pohtinut paljon erilaisia sidoksia ja irti päästämistä myös omassa elämässä, hän jatkaa.

Katri Stenberg (s. 1964 Kuopiossa) asuu ja työskentelee Hämeenlinnassa. Hän on opiskellut Kuvataideakatemiassa vuosina 1984 – 1989 ja on Taidemaalariliiton, Ars-Hämeen ja Hämeenlinnan taiteilijaseuran jäsen.

Näyttely on esillä helmikuun 28. päivään asti.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.