Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Joulukuussa käynnistyy “koronavuoden” ravintolaäänestys

Kun kaikki oli vielä normaalia. Paras illallisravintola 2020 -tittelin voittaneen Hällän ravintoloitsija Urpo Nurmiranta ja ravintolatoimenjohtaja Harri Uotila ottivat tunnustuksen ilolla vastaan.

Poikkeuksellinen vuosi 2020 on ollut erilainen ja haastava myös ravintola-alalla. “Koronavuoden” selviytymistarinoita ja uusia toimintatapoja on lopuilleen kääntyvänä vuonna nähty myös Hämeenlinnassa.

Vesa-Pekka Tauru pokkasi Myllytuvan puolesta Vuoden lounasravintolan 2020 tittelin.

Reska.fi:n perinteinen ravintolaäänestys käynnistyy verkossa joulukuussa 2020 ja jatkuu vuodenvaihteen yli vuoden 2021 puolelle. Edellisessä äänestyksessä vuosi sitten haettiin Vuoden lounasravintolaa, Vuoden ruokaravintolaa ja Vuoden illallisravintolaa.

Äänestyskategorioita on muokattu vuosittain maltillisesti ja näin saattaa tapahtua tänäkin vuonna.

Ravintolaäänestyksen 2021 tulokset julkistetaan ensi vuoden tammikuussa.

Ravintolaäänestyksessä 2020 Vuoden ruokaravintolana palkittua Ravintola Uoman väkeä päästiin haastattelemaan tammikuussa. Yhteiskuvassa vasemmalta lähtien Tomi Heikkilä, Eetu Mustonen, Joakim Parkkonen, Ville Hatakka, Can Mese, Jan Venäläinen ja Jussi Sinivuori.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.