Keskiviikko 28.09.2022
Nimipäivät: Arja, Lenni
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
7°C
Tuuli: 4 m/s ENE
 

Jo 7.000 kävijää kerännyt Rudolf Koivun joulunäyttely päättymässä Taidemuseolla

Rudolf Koivu, Joulupuu on rakennettu, kuvitus Olavi Pesosen Laulukirjaan, 1938. Amerin Kulttuurisäätiön kokoelma / Tuusulan taidemuseo. Kuva: Tuusulan taidemuseo.

Hämeenlinnan taidemuseon suositussa Rudolf Koivun joulu -näyttelyssä on ennen viimeistä aukioloviikkoa vieraillut jo 7.000 kävijää. Mikäli ei näyttelyä vielä ole nähnyt, nyt on syytä pienimuotoiseen hoppuun sillä näyttely päättyy sunnuntaina tammikuun 13. päivänä.

Näyttely on avoinna tiistaina, keskiviikkona ja torstaakina kello 11?18 sekä perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina kello 11?17. Viimeisenä aukiolopäivänä, sunnuntaina, tarjolla vieläpä on yleisöopastus kello 14.

Rudolf Koivu (1890?1946) kuuluu Suomen tunnetuimpiin ja rakastetuimpiin kuvittajiin. Koivu teki urallaan satoja jouluaiheisia kuvituksia, joita julkaistiin lehdissä, postikorteissa ja kirjoissa.

Hämeenlinnan taidemuseon näyttelyssä on mukana lähes 200 Rudolf Koivun originaalikuvitusta. Teoksissaan taiteilija varioi suomalaiselle joululle tuttuja elementtejä.

Kuvissa toistuvat kotoinen joulun vietto jouluvalmisteluista itse joulujuhlaan, punaposkiset lapset, talviset lumileikit, joulupukit ja tontut sekä jouluaamuinen kirkkomatka.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.