Tiistai 21.05.2024
Nimipäivät: Kosti, Konsta, Konstantin

Tuuli:
 

Iittalan Puulajipuisto etenee

Iittalaan on rakenteilla Iittala Arboretum eli Iittalan Puulajipuisto Iittalantien ja Puupihantien väliselle alueelle. Arboretum tehdään Iittalaan yhteisöllisenä hankkeena yhteistyössä paikallisten yhdistysten, asukkaiden, koulun ja Hämeenlinnan kaupungin kanssa. Puulajipuistosta tulee kaikkien yhteinen alue, jossa voi käydä kävelemässä ja tutustumassa puulajeihin.

Puulajipuisto on liitetty osaksi Hämeenlinnan kaupungin laatimaa skeittipuiston maisemointisuunnitelmaa ja osana uutta Iittalan ensimmäistä asukaspuistoa. Puulajipuiston perustaminen tukee kaupungin skeittipuistohanketta lisäämällä maisemallista viihtyisyyttä alueella.

– Kun kaupunki alkoi suunnitella skeittipuistoa, paikallisten yhdistysten keskuudessa virisi ajatus yhdistää voimat ja kutsua koko kylän väki mukaan perustamaan omaa puulajipuistoa  ja tämä on lähtenyt täällä tosi hienosti liikkeelle, kertoo Iittalan omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Seija Rantonen.

Yhdistykset olivat yhteydessä Hämeenlinnan kaupunkirakenteeseen, josta yhteistyölle näytettiin vihreää valoa.

Myös yhteistyö Iittalan yhtenäiskoulun kanssa lähti rivakasti käyntiin, kun yhdistyksestä ehdotettiin voisiko puulajipuistoa kytkeä osaksi opetusta. Jo viime keväänä yhtenäiskoulun oppilaat tutustuivat biologian opetuksessa eri puulajeihin ja alkoivat tuottaa niistä infoa puulajipuistoon.

– Puulajeista onkin tehty tietoiskuja, joita on tarkoitus käyttää QR-koodeihin, kertoo biologian lehtori Kari Sairanen Iittalan yhtenäiskoulusta.

Työ jatkuu nyt syksyllä ja mahdollisesti oppilaat ovat mukana myös puiden istutuksessa, kun siihen vaiheeseen päästään keväällä 2024.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.