Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Hämeenlinnan kaupunginmuseossa tehtiin heinäkuun kävijäennätyksiä

Palanderin talo. Kuva: Reilika Landén / Hml Kaupunginmuseot.

Heinäkuun poikkeuksellisen vilkas kotimaan matkailun buumi on näkynyt myös Hämeenlinnan museoissa. Hämeenlinnan kaupunginmuseon kolmessa museokohteessa kävi heinäkuussa yhteensä 3.759 vierasta. Luku on vuonna 2016 uudistetun toimintakonseptin heinäkuun kävijäennätys.

Museo Skogsterissa kävi heinäkuussa 1.470 ja Sibeliuksen syntymäkodissa 1.652 vierasta. Museo Skogsterin kävijämäärä kasvoi hyvin menneestä viime vuodesta noin 18 ja Sibeliuksen syntymäkodin noin 13 prosenttia. Erityisen suosittu edellisiin kesiin verrattuna oli Palanderin talo, jossa kävi heinäkuussa 637 museovierasta. Viime heinäkuun 399 vieraaseen verratuna nousua tuli lähes 60 prosenttia.

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi kerralla museoihin otettavaa ihmismäärää on rajoitettu varsinkin opastuksilla. Muutamissa tilanteissa ihmisiä on jouduttu myös käännyttämään ovelta. Pääsääntöisesti asiakkaat ovat olleet rajoitustoimien suhteen erittäin ymmärtäväisiä, eivätkä odotusajat kaupunginmuseon kohteissa ole venyneet pitkiksi.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.