Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Galleria Koneessa seuraavaksi Koivumäen Apostoli

koivumaki_apostoli_webpress

Galleria Koneessa on syyskuun 5. päivästä 29. päivään asti esillä Juhani Koivumäen Apostoli joka on vertauskuvallinen installaatio Jeesus Nasaretilaisen ajatuksista, jotka saavat uusia muotoja alati muuttuvien yhteiskunnallisten tarpeiden ja instituutioiden kynsissä.

Hämeenlinnassa syntynyt Koivumäki asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän valmistui kuvataiteen maisteriksi Helsingin kuvataideakatemiasta vuonna 2008. Koivumäen lyhytelokuvia on ollut esillä Suomessa ja eri puolilla maailmaa vuodesta 2002  lähtien.

Hän on pitänyt yksityis- ja ryhmänäyttelyitä Suomen lisäksi myös ulkomailla. Koivumäki on toteuttanut videon ja valokuvan parissa työpajoja lasten ja nuorten kanssa Hämeenlinnassa, Berliinissä ja Phnom Penhissä. Lisäksi hän on vastannut kahden näytelmän projisoinneista sekä kirjoittanut ja ohjannut vaihtoehtoisia musiikkivideoita. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.