Tiistai 16.04.2024
Nimipäivät: Jalo, Patrik

Tuuli:
 

Fantasiasta spektaakkeli

itsenäisyysfantasiaSibelius Celebrations ja Hämeenlinnan kaupunki järjestävät yhteistyössä kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlan itsenäisyyspäivänä 6.12.2013 Hämeenlinnan Ritari-areenalla klo 14.

Itsenäisyysfantasia III on reilun tunnin mittainen spektaakkeli, jossa musiikki, liike ja valotaide yhdistyvät näyttäväksi kokonaisuudeksi. Tänä vuonna teos on jälleen uusi, oma kokonaisuutensa. Se esittelee tuokiokuvia Suomesta ja suomalaisuudesta neljänä vuodenaikana – pilke silmäkulmassa, mutta perinteitä unohtamatta!

 

Tänä vuonna näyttämöllä nähdään lähes neljäsataa paikkakuntalaista esiintyjää. Mukana on mm. paikkakuntalaisia kuoroja, tanssiryhmiä, Sibelius-opiston soittajia sekä tähtisolisteja, kuten Ritva Oksanen, Heidi Kyrö, Tuomas Katajala ja Elina Arlin. Itsenäisyysfantasia III:n ohjaa Jere Erkkilä.

Tapahtuman liput tulevat myyntiin ensi maanantaina 11.11.2013 Piletin Hämeenlinnan myyntipisteisiin, Piletti.fi-sivustolle sekä Ritari-Areenan Kerhoravintolaan. Tänä vuonna kaikki liput tulevat ennakkomyyntiin. Ostamalla lipun on mukana tekemässä hyvää, sillä lippujen tuotto lahjoitetaan paikallisen Hope ry:n kautta suoraan vähävaraisille hämeenlinnalaisille lapsiperheille. Ennakkolipunmyynnillä myös helpotetaan jäähallille saapumista.

– Oman paikkansa voi tänä vuonna valita etukäteen, kertoo tapahtuman tuottaja Satu Lindstedt.

 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.