Torstai 17.06.2021
Nimipäivät: Urho
Hämeenlinna
Selkeää
10°C
Tuuli: 1 m/s EEL
 

CATWALK: Muutto ja malliston laajennus ollut asiakkaiden mieleen

Catwalkin Anni Almille ja Henna Setälälle asiakaspalvelu on lähellä sydäntä. Siksi asiakkaiden hyvä palaute liikkeen muutosta Kasarmikadun ja Reskan kulmaan pari kuukautta sitten ilahduttaa.

Anni Almi (vas.) ja Henna Setälä ovat jo saaneet paketoida myös joululahjoja. Levi´s-tuotteet ovat säilyttäneet aemansa yhtenä suosittuna lahja-ideana.

Anni Almi (vas.) ja Henna Setälä ovat jo saaneet paketoida myös joululahjoja. Levi´s-tuotteet, erityisesti paidat, ovat säilyttäneet asemansa yhtenä suosittuna lahjana.

Annin mukaan kotoutuminen on sujunut hyvin

? Entiset kanta-asiakkaat ovat löytäneet tänne ja samalla olemme saaneet uusia asiakkaita.

Muuton jälkeen pyrkimyksenä on ollut muokata liikkeen valikoimia astetta aikuisempaan suuntaan, nuoria kuitenkaan unohtamatta.

Miesten osastolle uutena on tullut Pepe Jeans. Merkki tekee Suomessakin paluuta kivijalkakauppoihin ja Catwalk halusi olla mukana ensimmäisessä aallossa.

? Pepe Jeansin farkut tuovat valikoimiin rennomman, suorapunttisen mallin. Merkkiä ei Suomessa ole saanut pienemmistä liikkeistä pitkään aikaan, valottaa Anni Almi.

Pepe Jeans on Catwalkin merkkiuutuus.

Pepe Jeans on Catwalkin merkkiuutuus.

Monista tutuista, hyvistä farkkumerkeistä Catwalk on tietysti myös pitänyt kiinni. Naisten puolella on laajennettu Levi´s -mallistoa omaksi osastokseen.

? Viime aikoina on myyty paljon pikkujouluvaatetta ja innolla tietysti odotamme joulua. Lahjapakettejakin on saanut jo tehdä, iloitsee Henna Setälä.

? Lahjakortti on nykyään suosittu lahja ja Levi´s logo t-paita puolestaan tämän joulun hittituote, kertoo Anni Almi.

Kaksi kuukautta uudessa osoitteessa on vahvistanut kauppiaan käsitystä siitä, että hämeenlinnalaiset kaipaavat ja arvostavat kunnon ydinkeskustaa palveluineen. Joululahjavinkkejäkin kuulemma tarvittaessa annetaan.

? Tervetuloa tutustumaan ja Reskalle palveltavaksi, kannustaa Anni.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.