Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Ars Fennica -voittajan näyttely avautuu Taidemuseossa

Hämeenlinnan Taidemuseon näyttelyvuosi huipentuu Mika Taanilan Ars Fennica -palkintonäyttelyyn. Mika Taanila (s. 1965) on suomalaisen videotaiteen ja kokeellisen dokumenttielokuvan pioneereja. Muistikatkoniminen näyttely kokoaa yhteen taiteilijan viime vuosien keskeisiä teoksia, mukana on video- ja ääni-installaatioita, valokuvia ja ready made -taidetta. Näyttely sisältää myös kaksi uutta teosta Puhdistusnauhat ja Viimeinen käyttöpäivä (2015).

Mika Taanilan todellisuuden ja mielikuvituksen rajalla liikkuvissa videoteoksissa pohditaan muun muassa teknologisia utopioita ja tulevaisuusvisioita, ihmisen ja teknologian välistä suhdetta sekä muistin ja väärin muistamisen teemaa.

Useat näyttelyn teokset nivoutuvat myös elokuvaan ja elokuvahistoriaan. Leimallista Taanilan tuotannolle on uuden ja vanhan tekniikan yhdistäminen. Näyttelyyn valmistuva ääni-installaatio Puhdistusnauhat rakentuu vanhoista kelanauhureista ja imuroinnin äänistä tehdystä musiikista.

Näyttelyssä nähdään myös Taanilan Suomen sähköisin kunta -teos (2012), joka on videoinstallaatio Olkiluoto 3 -ydinvoimalan rakentamisesta sekä elämästä Eurajoella. Installaatio pohjautuu Mika Taanilan ja Jussi Eerolan pitkään seurantadokumenttiin Atomin paluu, joka tulee elokuvateattereihin 6.11.2015.

Mika Taanilan näyttely on osa hänelle toukokuussa myönnettyä Ars Fennica -palkintoa. Henna ja Pertti Niemistön kuvataidesäätiö Ars Fennican jakama palkinto on pohjoismaiden suurimpia ja se myönnetään taiteilijalle tunnustuksena korkeatasoisesta ja persoonallisesta luovasta työstä. Tämän vuoden palkinnon saajan valitsi englantilainen, Alankomaissa työskentelevä museonjohtaja ja kuraattori Charles Esche. Näyttelyn lisäksi palkintoon kuuluu 40.000 euron rahapalkinto ja taiteilijan tuotantoa esittelevä julkaisu.

Mika Taanila on 22. Ars Fennica -voittaja. Vuosien aikana hänen teoksiaan on nähty useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä. Taanilan dokumentti- ja lyhytelokuvia on esitetty elokuvafestivaaleilla eri puolilla maailmaa. Näyttelyn yhteydessä julkaistaan Mika Taanilan tuotantoa esittelevä e-kirja, joka sisältää myös liikkuvaa kuvaa. (Reska.fi)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.