Perjantai 19.04.2024
Nimipäivät: Pilvi, Pälvi

Tuuli:
 

Kanta-Hämeen uusi keskussairaala saa investointiluvan

Valtioneuvoston raha-asianvaliokunta päätti kokouksessaan 15. helmikuuta hyväksyä perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) esityksen poikkeusluvan myöntämisestä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin Kantasairaala-hankkeelle. Hanke esitetään toteutettavaksi uudisrakennuksena, joka sijoittuu KHSHP:n omistamalle tontille Ahvenistontien varteen Hämeenlinnassa. Hankkeen seuraavasta vaiheesta päättää sairaanhoitopiirin valtuusto kokouksessaan 20. maaliskuuta. Kuntayhtymän hallitus käsittelee asiaa tiistaina 20. helmikuuta ja päättää samalla rakennushankkeen kehitysvaiheen allianssikumppanista. Esitys valittavasta kumppanista tehdään kokouksen yhteydessä.

? Nyt uuden keskussairaalan toteutumisen voi sanoa olevan vihdoinkin varmaa, mikä saa valmistelussa täysin uuden vaihteen päälle. Kanta-Hämeen maakunnan ja erikoissairaanhoidon tulevaisuuden kannalta päätöksen merkitystä ei voi korostaa liikaa, iloitsee KHSHP:n johtaja Hannu Juvonen.

Kantasairaalahankkeen toteutusvaiheen suunnitellaan alkavan vuonna 2020 ja rakennus otettaneen käyttöön vuonna 2023. Rakennuksen kokonaislaajuus on 87 000 bruttoneliömetriä, josta hyötyalaa on 43.000 neliötä. Perusterveydenhuollon osuus tiloista on 12 prosenttia. Hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ovat 388,5 miljoonaa euroa.

Sijaintia Ahveniston tontilla on valmisteltu kolmen eri vaihtoehdon pohjalta, joista yksi oli rakennuksen sijainti nykyisen sairaalarakennuksen takana, toinen rinteessä sen etupuolella ja esitykseksi hallitukselle noussut sijainti peltomaalla Ahvenistontien varressa.

? Kahdessa muussa vaihtoehdossa olisi hyödynnetty osa nykyisistä kiinteistöistä, mutta erillisessä uudisrakennusvaihtoehdossa jäljelle jäävän tontin käyttö- ja myyntiarvo on asiantuntija-arvioiden mukaan selvästi parempi, Juvonen perustelee.

Laskelmat tarkentuvat hankkeen kehitysvaiheessa, mutta uudisrakennuksen kustannushyöty on arviolta 5?10 miljoonaa euroa verrattuna muihin vaihtoehtoihin.

? Perustelut uudisrakennukselle eivät ole muuttuneet, vaikka neuvottelut keskustasijainnista päättyivätkin. Sairaalan toiminnallisuus ja logistiikka pystytään toteuttamaan uudisrakennuksessa huomattavasti tehokkaammin.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.