Janakkalan Koirakerho ry:lle harjoittelulupa Myllymäki-kampuksen Ainolan piha-alueelle
Janakkalan Koirakerho ry:lle on myönnetty lupa käyttää veloituksetta Myllymäki-kampuksen entisen sairaanhoito-oppilaitoksen Ainolan piha-aluetta koirien harjoittamiseen. Kerho oli lähestynyt Hämeenlinnan kaupunkia ja tiedustellut koirien harjoitteluun sopivia ulkoalueita käyttöönsä, kuten Hämeenlinnan kaupungin omistamia vanhojen koulujen pihoja.
Hämeenlinnan kaupungin Tilapalvelut selvitti Ainolan piha-alueen tarkoitukseen sopivaksi. Harjoittelulajina toimii hajutyöskentely eli nosework. Koirat ovat harjoittelun aikana kytkettynä. Janakkalan Koirakerho ry:n on myös huolehdeittava siitä, että harjoittelussa käytetty piha-alue jää siistiksi.
Käyttöoikeuden myönsi viranhaltijapäätöksenä vs. kiinteistöjohtaja Petri Ylämurto perjantaina.
Jätä vastaus
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.