Keskiviikko 08.05.2024
Nimipäivät: Heino

Tuuli:
 

Ilman korttia ajossa 36 kertaa Hämeessä vuoden aikana

Poliisin partio pysäytti tiistaina aamulla kello 9.00 aikoihin Riihimäellä Kulmalan Puistokadulla henkilöauton tarkastusta varten.

Kuljettajana toiminut reilu 40-vuotias mies puhalsi alkometriin nollat, mutta kuljettajan käyttäytymisen sekä entisyyden perusteella partio päätti tehdä hänelle huumausainetestin.

Testi osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Kyseinen kuljettaja on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kortitta ajosta 36 kertaa ja useimpiin näihin ajoihin ovat liittyneet myös päihteet.

Noin kello 14.00 aikaan Hämeenlinnassa Paroistentiellä pysäytti partio auton, jonka 40-vuotias mieskuljettaja puhalsi alkometriin 0.07 mg/l.

Kuljettajalle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa.

Forssan sairaalalta tuli ennen kello 21.00 ilmoitus häiriköstä. 40-vuotias mies oli saanut hoitoa, mutta oli alkanut häiriköidä sairaalalla.

Partion tullessa paikalle oli mies kerinnyt poistua sisätiloista autollensa ja lähtenyt ajoon. Partio ajoi miehen kotiosoitteeseen ja löysi tämän hoipertelemassa pihalta. Mies puhalsi alkometriin 0.55 promillea.

Noin kello 14.00 aikaan pysäytti partio Hollolassa Mäkirinteenkadulla henkilöauton tarkastusta varten.

Ajoneuvoa kuljettanut 30-vuotias mies puhalsi nollat, mutta huumausainetesti näytti hänen käyttäneen huumausaineita. Miehellä ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Lahdessa sairaankuljetus pyysi apua poliisilta sekavan naisen rauhoittamiseksi ja saattamiseksi hoitoon.

Partio sai naisen rauhoittumaan hetkeksi ja saatettua tämän sairaankuljetuksen kyytiin. Ambulanssilla nainen alkoi jälleen riehumaan ja potkimaan häntä saattamassa olleita poliiseja.

Kaksi potkuista osui konstaapeliin ennen kuin nainen saatiin rauhoittumaan ja kuljetus pääsi jatkumaan. 25-vuotiasta naista epäillään tässä vaiheessa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.