Perjantai 29.03.2024
Nimipäivät: Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne

Tuuli:
 

Sibeliuksen syntymäkotimitalit Tuomas Hannikaiselle ja Janne Mertaselle

Sibeliuksen syntymäkotimitalit on myönnetty kapellimestari Tuomas Hannikaiselle ja pianotaiteilija Janne Mertaselle. Tänä vuonna mitaleilla haluttiin palkita erityisesti Sibeliuksen harvinaisia ja unohtuneita sävellyksiä esiin nostaneita taiteilijoita. Hämeenlinnan Sibelius-seura luovutti mitalit 8.12. vietetyissä Sibelius-iltamissa.

Tuomas Hannikainen onnistui löytämään oopperan Neito tornissa alkusoiton, jota Sibelius itse oli johtanut konsertissa. Hän huomasi, että Sibelius oli merkinnyt käsikirjoitukseen hyppyjä ja niitä seuraamalla muodostui uusi orkesteriteos. Seuraavaksi Tuomas Hannikainen tuo esille Sibeliuksen nuoruuden melodraamoja eli säestettyjä runoja, ja johtaa kaksi kamariorkesterille sovittamaansa melodraamaa tammikuussa Kaustisen kamarimusiikkiviikolla.

Janne Mertanen on tänä vuonna täydentänyt kiitettyä Sibeliuksen pianomusiikin kokonaislevytystään. Uudella levyllä hän esittää Sibeliuksen kansanlaulusovituksia ja pieniä tuntemattomiksi jääneitä nuoruuden pianokappaleita. Korkeatasoinen levytys tuo tärkeän lisän kuvaan Sibeliuksen tuotannosta ja kiinnostaa epäilemättä kansainvälisestikin.

Hämeenlinnan Sibelius-seura on jakanut syntymäkotimitaleita vuodesta 1985. Viime vuonna mitalit jäivät jakamatta koronatilanteen vuoksi, mutta jatkossa mitalit jaetaan perinteiseen tapaan Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.12.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.