Perjantai 23.07.2021
Nimipäivät: Olga, Oili
Hämeenlinna
Melkein pilvistä
18°C
Tuuli: 3 m/s PL
 

Kaisaleena Halisen näyttely Galleria Koneessa toukokuussa

Kaisaleena Halisen näyttely He eivät tiedä mitä tekevät on esillä Galleria Koneessa Verkatehtaalla 1.5.-25.5.2021.

Kaisaleena Halinen kertoo kaikista mahdollisista asioista juuri seuraavaa:

He eivät tiedä mitä tekevät on Jussi Valtosen romaanin nimi, mutta se on myös lause, joka on ollut mielessäni, kun ajattelen Riihimäen wanhan lasitehtaan kesänäyttelyä 2019. Näyttely jouduttiin sulkemaan ilkivallan takia, mikä on surullista. Itseltäni hajotettiin posliininen veistos, joka oli osana Pöytälaatikko -nimistä teosta.

Taiteilijana minua kiehtoivat kaikenlaiset ihmisen jättämät jäljet: lika, kulumat, halkeamat ja hajonneet patsaat. Vastavalmistuneena kuvataiteilijana parikymmentä vuotta sitten veistin marmorista uusia neniä nenättömille patsaille ja pari vuotta sitten pesin betonisten patsaiden kasvot siten, että ne menettivät inhimilliset piirteensä, tunnistettavat kasvonsa.

Annoin tälle näyttelylleni nimeksi He eivät tiedä mitä tekevät, koska vaikka he tulivat hajottaneeksi teoksen, he eivät tienneet, että samalla he sysäsivät alulle ryppään uusia teoksia. Oli onni, että heidän kohdalleen sattui juuri minun veistokseni. (Tämä on taiteilijan autenttista tekstiä josta on poistettu vain yhdestä kohtaa lainausmerkit, koska Reskan julkaisujärjestelmä muuntaa jostain syystä lainausmerkit ja pitkät viivat kysymysmerkiksi).

Kaisaleena Halinen (s. 1973 Turussa) on valmistunut Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2002. Hän työskentelee kuvanveiston, installaatioiden ja paikkasidonnaisen taiteen parissa. Halinen hyödyntää teoksissaan erilaisia materiaaleja ja tekniikoita. Halinen on erityisen taitava tekemään monitulkintaisia viittauksia hyvin erilaisten materiaalien, teemojen ja aiheiden välillä. Halinen esittää mieluummin kysymyksiä kuin valmiita kannanottoja.

Halinen on pitänyt yksityisnäyttelyitä mm. Galleria AMAssa ja Galleria Forum Boxissa. Hänen teoksiaan on ollut esillä Tampereen taidemuseossa, Rovaniemen taidemuseossa, Espoon taidemuseo EMMAssa sekä Wäino Aaltosen museossa Turussa. Taiteilijan teoksia löytyy mm. seuraavista kokoelmista: Amos Anderssonin taidemuseo, Espoon taidemuseo EMMA, Jenny ja Antti Wihurin säätiö, Wäinö Aaltosen Museo, Saastamoisen säätiö sekä Valtion taidekokoelma. Taiteilija asuu ja työskentelee Espoossa, Nallenpolun taiteilijatalossa.

Kiitos: Taiteen edistämiskeskus.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.