Lauantai 18.05.2024
Nimipäivät: Erkki, Eero, Eerika, Eerik, Eerikki

Tuuli:
 

Juhannuksena muistellaan Johannes Kastajaa

Johannes Kastajaa on pidetty Jeesuksen edeltäjänä. Kuva: Kirkon kuvapankki / Teemu Junkkaala.

Juhannuksen hahmo kirkkovuoden kannalta on Johannes Kastaja. Hänen syntymäpäivänsä kesäkuun 24. päivä säilyi uskonpuhdistuksen jälkeenkin evankelisluterilaisen kirkon erillisenä juhlapyhänä.

Juhlaa on vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien ja juhlan ajankohta perustuu käsitykseen, että Johannes syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta.

Johannes Kastaja esitetään Raamatussa ja apokryfisissä teksteissä profeettana ja saarnaajana, joka ilmoitti juutalaisten Messiaan olevan tulossa.

Nimensä mukaan hän kastoi ihmisiä, ja hän kastoi myös Jeesuksen, kun heidän tiensä kohtasivat Jordanjoella Palestiinassa.

Lähteet: Kirkkovuosikalenteri, Historianet.fi: Simone Overgaard Aaberg. Juhannus meillä ja muualla. 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.