Torstai 04.06.2020
Nimipäivät: Toivo
Hämeenlinna
Pilvistä
20°C
Tuuli: 3 m/s I
 

Juha Toivonen: Ensin etäisyyttä urheiluun

Vuonna 2006, HPK:n riveissä vasta 18-vuotiaana SM-kullan kaulaansa saanut Juha Toivonen aloittelee nyt uutta uraa hämeenlinnalaisen Lyly.fi Oy:n riveissä. Tulevissa työtehtävissä siis risteävät mielenkiintoisella tavalla mediamaailma, verkko-osaaminen sekä myynti ja markkinointi.

Ex-kiekkovahti Juha Toivonen perehtyy internet-mainonnan maailmaan kotoisissa maisemissa.

Ex-kiekkovahti Juha Toivonen perehtyy internet-mainonnan maailmaan kotoisissa maisemissa.

– Haluaisin olla työelämässä all around -tyyppi, joka kuitenkin keskittyy erityisesti Googlen maailmaan, Toivonen linjaa.

Hattulasta kotoisin oleva Juha Toivonen lopetti ammattimaisen jääkiekkoilun lopullisesti viime vuonna, kun sai varmuuden siitä, ettei leikattu lonkka kestä pelaamista.

– Lähtökohtaisesti en koe, että olisin tulevaisuudessa työkseni valmentajana tai muissa urheilun taustatehtävissä. Nyt olen henkisesti täysillä kiinni tässä. Otetaan ensin etäisyyttä urheiluhommaan ja jos se sitten vetää taas puoleensa, niin sitten vetää.

Googlen antamaan koulutukseen Toivonen lähti mukaan, kun nykyisen työnantajan edustaja Pekka Lyly viime keväänä esitti, että osaajalle saattaisi olla tekemistä kotiseudulla. Toivosen viimeiseksi, kausien 2011–2013 seuraksi jäi KalPa ja Juhan vaimo opiskelee vielä lääketiedettä Kuopiossa.

– Täällä ollessani asun Hattulassa ja tarkoitus on jossain vaiheessa muuttaa pysyvästi takaisin Hämeeseen, Juha Toivonen sanoo.

Työssään Toivonen on jatkossa yhteydessä myös synnyinkuntansa yrityksiin, mutta alkuvaihe töissä kuluu perehtymiseen ja suunnitteluun. Urheilullekaan Toivonen ei toki ole kääntänyt selkäänsä.

– Seuraan edelleen jääkiekkoa senkin takia, että isoveljeni pelaa Sportissa. Samoin HPK:n ja myös KalPan menestys kiinnostaa kuten muunkin urheilun seuraaminen.

Juha Reinikainen

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.