Torstai 28.03.2024
Nimipäivät: Armas

Tuuli:
 

Hämeenlinnan Seudun Omaishoitajat ry sai tunnustuksen

Hämeenlinnan seudun vapaaehtoistoiminnan verkosto myöntää Vuoden 2018 vapaaehtoistoiminta -tunnustuksen Hämeenlinnan Seudun Omaishoitajat ry:n vapaaehtoistoiminnalle. Yhdistys tukee omaishoitajia ja heidän läheisiään jaksamaan arjessa. Tuomaristo korosti päätöksessään erityisesti toiminnan laaja-alaisuutta ja merkityksellisyyttä.

Hämeenlinnan seudun Vapaaehtoistoiminnan verkosto etsi loppuvuodesta alueellisia hyviä vapaaehtoistoiminnan muotoja. Paikallisista toimijoista, vaikuttajista ja yksityishenkilöistä valittu tuomaristo valitsi annettujen ehdotusten joukosta voittajaksi Hämeenlinnan Seudun Omaishoitajat ry:n. Yhdistyksen tarkoituksena on tukea omaishoitajia ja heidän läheisiään jaksamaan arjessa.

Toiminta-alueena on Hattula, Hämeenlinna ja Janakkala. Yhdistys järjestää ohjausta ja neuvontaa, jäseniltoja, kerhoja sekä virkistys- ja retkitoimintaa.

Tuomaristo perustelee valintaansa seuraavasti:

  • Toimivat isolla alueella, auttaen sekä omaisia, että heidän hoidettaviaan. Vievät apua sinne missä on tarvetta. Aina kun omaishoidolle syntyy tarvetta on hyvä, että verkostoa on jo olemassa. Hämeenlinnan seudun omaishoitajat ry:n toiminta on monipuolista ja aktiivisia toimijoita on paljon.
  • Toiminta on laajaa huomioiden omaishoitajien hyvinvoinnin toimintaryhmien ja muiden keinojen kautta sekä myös vaikutustyötä kuntien talouksiin. Omaishoitajuus koskettaa monen ikäisiä sekä monenlaisia perheitä sekä ihmisiä. Tärkeä asia, jolle toivoisin enemmänkin näkyvyyttä.
  • Mielestäni ikäihmisten kanssa työskentelevät ansaitsevat palkinnon. Ilman vapaaehtoistoimintaa ikäihmisten arki on todella vaikeaa. Yksinäisyys on tosiasia monelle ikäihmisille. Hämeenlinnan Seudun Omaishoitajat ry tekee todella tärkeää työtä suurella sydämellä ikäihmisten kanssa.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.