Maanantai 24.01.2022
Nimipäivät: Senja
Hämeenlinna
Selkeää
0°C
Tuuli: 3 m/s L
 

Kyllä kansa tietää. Reska.fi:n Lukijalta-blogi on tarkoitettu kaupunkilaisten mielipiteille.

Kiekkopysäköinnin tulevaisuus Hämeenlinnassa – Antti Ahosen mielipide

Kiekkopysäköinti jakaa mielipiteitä. Maksutonta asiakaspysäköintiä Hämeenlinnan keskustassa voi lähestyä monesta eri näkökulmasta. Itse ajattelen niin, että asiaa pitäisi lähestyä ennen kaikkea Hämeenlinnan kaupungin ja koko seudun elinvoiman ja hämeenlinnalaisten onnellisuuden näkökulmasta. Siksi ajan niin vahvasti kiekkopysäköintiä.

Hämeenlinna on koko Hämeen maakunnan ainoa paikka, jossa lyhytaikainen pistäytyminen keskustan mukavissa kahviloissa tai kivijalkakaupoissa on autoilijoille maksullista. Näin ei pitäisi olla. Ei ole ilmastotoimi, että asiakkaat väkisin ajetaan pois perinteisestä keskustasta esimerkiksi Tiiriöön tai Kauppakeskus Goodmaniin.

Tiiriön ja Goodmanin liikkeet ja kahvilat ovat tietenkin yhtä lailla hyviä. Mutta kaupunkikeskustan, ja etenkin torin alueen yritykset ja asiakkaat kärsivät siitä, että vaikkapa euron kahvista joutuukin maksamaan kaksi euroa ylimääräistä pysäköintimaksuna.

Hämeenlinnassa on pitkät etäisyydet. Kaupungin laidoilta ei ole muuta järkevää tapaa liikkua kuin oma auto. Päästöjä on syytä vähentää, mutta sitä varten onkin hyviä päästöttömiä autovaihtoehtoja. Esimerkiksi biokaasuautot, jollaista itse käytän, tai sähköautot ja tulevaisuuden vetyautot. Autolla pitää päästä kulkemaan ja pysäköimään sujuvasti kaikkialla Hämeessä, myös Hämeenlinnan keskustassa. Katupysäköinti on helppoa, vaivatonta ja mukavaa etenkin lyhytaikaiseen asiointiin.

Maanantaina 11.10. kysymys lyhytaikaisesta maksuttomasta keskustapysäköinnistä puhutti Hämeenlinnan kaupunginhallituksen pöydän äärellä. Äänin 6-7 lopulta valitettavasti päätettiin, että tekemäni avaus kiekkopysäköinnistä ei saa kaupunginhallituksen tukea.

Viime valtuustokaudella kaksi kiekkopysäköinnistä tehtyä poliittista avausta, molemmat kokoomusvaltuutettujen tekemiä, kaatuivat päätöksenteossa. Tein helmikuussa 2021 valtuustoaloitteen, että edes kokeiltaisiin kiekkopysäköintiä.

Kaupunginhallituksen kokouksessa käsiteltiin aloitetta. Ensin äänestettiin tekemästäni muutosesityksestä, jonka mukaan lyhytaikaisen maksuttoman pysäköinnin kokeilu tulisi vuonna 2023. Kokeilu toisi hyödyllistä tietoa ja varmasti myönteisiä tuloksia. Tätä vastassa oli Teppo Turjan esitys, jonka mukaan kirkkopysäköintikokeilu toteutetaan, kun ?kaupungin talous on tasapainossa?.

Äänin 5-7 voitti ensin perussuomalaisten esitys. Allekirjoittaneen, Antti Ahosen, tekemää esitystä jota Mika Walkamo kannatti lukkoon lyödystä aikataulusta kiekkopysäköintikokeilulle tukivat ensimmäisessä äänestyksessä kokoomuksen ja keskustan edustajat. Vihreiden Jussila äänesti tyhjää ja onkin johdonmukaisesti aina perustellut, että ei kannata kiekkopysäköintikokeilua. Myöskään SDP ei ole koskaan hyväksynyt ajatusta kiekkopysäköinnistä.

Toisessa äänestyksessä vastakkain oli virkamiespohjaesitys eli, että mitään kiekkopysäköintikokeilua ei toteuteta, sekä perussuomalaisten esitys.

Tuin perussuomalaisten esitystä, jotta jonkinlainen myönteinen signaali kiekkopysäköinnille tulevaisuudessa saataisiin nyt annettua. Toisessa äänestyksessä kiekkopysäköintikokeilu hävisi äänin 6-7. Kiekkopysäköintikokeilun puolesta äänestivät kokoomuksen Antti Ahonen, Kirsi Lehto ja Mika Walkamo, sekä perussuomalaisten molemmat edustajat ja kristillisdemokraattien Kylli Kylliäinen.

Tällä kertaa siis kiekkopysäköintikokeilusta päättäminen kaatui lopulta vain yhdellä äänellä. Kiekkopysäköintiä ovat viime vuosina esittäneet minun, Ville Lintulan, Seppo Kuvajan, Anne-Mari Kuvajan, Mika Walkamon, Teppo Turjan sekä monien muiden valtuutettujen eri puolueista, lisäksi mm. Hämeenlinnan Yrittäjät sekä Kaupunkikeskustayhdistys.

Työ jatkuu. On tärkeää, että kaikki kiekkopysäköintiä tukevat tahot jatkavat työtään. Minä olen varma, että jonakin päivänä, joskus, kiekkopysäköinti on totta myös Hämeenlinnassa!

Antti Ahonen

Kaupunginvaltuutettu (kok.), kaupunginhallituksen jäsen, Hämeen maakuntahallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen Hämeenlinnan Kunnallisjärjestön puheenjohtaja

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.